Olen juuri siellä, missä mun kuuluukin nyt olla
Olen aina tykännyt käsillä tekemisestä ja kaiken maailman DIY- jutuista. En koskaan kuitenkaan kuvitellut tekeväni siitä ammattia. Ajatus, että pääsisi tekemään jotain luovaa työkseen alkoi kuitenkin hiipiä takaraivoon ja pikkuhiljaa siitä tulikin tavoite. Tavoite löytää just se oikea ja mulle sopivin työpaikka ja löytää itseni uudelleen. Olla paljon enemmän kuin pelkkä kotiäiti.
Mieleen muistui Rannikkopajat
Jostain mieleeni muistui aika, jolloin yritin saada veljeäni Rannikkopajoille Kotkaan.
Etsin heidän kotisivunsa ja kävin läpi eri työpajavaihtoehdot. Eniten minua kiinnosti ATK- ja mediapaja sekä Taidepaja.
Aloitin Taidepajalla työkokeilijana 2018 tammikuussa. Muistan varmaan koko loppuelämäni ensimmäiset työpäiväni. Taidepajan tiloissa oli hieno iso lipasto sekä pienempi kaappi – täynnä kaiken värisiä papereita. Minun tehtävänäni oli järjestellä kaikki paperit kaapista tuohon lipastoon.
Meitä ei aluksi ollut Taidepajalla kuin neljä, mutta aika pian pajalle tuli lisää ihmisiä ja pian meitä olikin jo seitsemän! Seitsemän todella erilaista tyyppiä tekemässä yhdessä töitä. Mitä enemmän tutustuimme ja teimme yhdessä töitä, tuli meistä silloisen poppoon kanssa myös ystäviä vapaa-ajalla. Opimme toisiltamme ja opetimme toisillemme, mm. erilaisia maalaustekniikoita tai lankatekniikoita. Meillä oli kivaa, mutta teimme myös kovasti töitä.
Aloitin innoissani oppisopimuksen
Hieman ennen palkkatukijaksoni loppua työvalmentajani alkoi tiedustella halukkuudestani oppisopimukseen. Jännitimme, onnistuisiko oppisopimus, sillä ei ollut tietoa saadaanko ryhmä kasaan. Pitkän odotuksen jälkeen saimme kuin saimmekin tiedon, että koulu alkaa!
Niinpä aloitin innoissani oppisopimuksen ja taideteollisuuden perustutkinnon, ja musta tulisi käsityön ohjaustoiminnan artesaani. Olin tästä erityisen innoissani, sillä ohjaaminen ja kaikki muu tuntui omalta ja luontevalta. Kaipasin jo enemmän haasteita ja vastuuta. Sain työavaimet ja työpuhelimen ja nautin siitä statuksesta, jonka sain. Vanhoja pajalaisia lopetti ja uusia tuli tilalle. Näin ja koin ylpeyttä siitä, miten joku onnistuu omalla polullaan. Hienointa oli erään nuoren matka hiljaisesta ja syrjäytyneestä nuoresta kovaääniseksi omaksi itsekseen. Pääsin myös tekemään töitä muun henkilökunnan kanssa enemmän ja erilaiset työtavat tulivat tutuksi. Minut otettiin markkinointitiimiin, olin opparitiimissä sekä ohjausryhmässä nuorten edustajana.
Ensimmäinen näyttöni oli uv-maalilla maalatut ötökät. Työpaja oli kaikille Kotkan alueen yhdeksäsluokkalaisille ja heitä oli yhteensä noin 500. Näyttö oli myös tilaustyö. Eka näyttösuunnitelma ja portfolion teko oli kamalaa – sillä ei mulla ollut oikeastaan mitään hajua mistään. Näyttö kaikkine kirjallisineen onnistui ja kiitos siitä valmentajalle.
Sukelsin syvemmälle someen ja markkinointiin
Koulu rullasi, toki vaikeuksia oli enemmän ja vähemmän. Onneksi tukea oli saatavilla pajalla aina, kun sitä tarvitsi. Ohjaamisen ja käsitöiden ohella sukelsin syvemmälle pajojen markkinointi- ja kehityshommiin. Tykkäsin somehommista hirveästi, vaikka linjaukset olivat tiukat. Tavoitteenani oli saada pajoille enemmän tunnettavuutta ja näyttää työpajojen arkea ihmisille enemmän. Koin, että ideoitani kuunneltiin, mutta koska mulla eikä kenelläkään muullakaan ollut siihen riittävästi työaikaa, jäi takaraivoon jyskyttämään.
Oppisopimukseni läheni loppuaan koko ajan. Hienoin työkeikka, jossa sain olla mukana, oli ehdottomasti työskentely Jukka Rintalan ja Matti Vaskelaisen kanssa. Teimme yhdessä näyttelyä Haminaan. Myös kaikki näytöt ovat jääneet mieleen, etenkin viimeinen näyttö, työpaikkaohjaajaksi kouluttautuminen.
Paluu someSariksi Rannikkopajoille
Koska oppisopimus loppuisi kohta ja tulevaisuus oli auki, pohdin kovasti sitä, mitä tekisin pajan jälkeen. Halusin tehdä somea enemmän. Laitoinkin meidän työpajan esimiehille sähköpostia, jossa ilmaisin kiinnostukseni työskentelystä Rannikkopajoilla, etenkin somen parissa. Kun valmistuin, jäin työttömäksi. Hetken aikaa nautin siitä, että minulla ei ole mitään eikä tarvitse tehdä mitään. Jonkun ajan kuluttua toki se alkoi puuduttamaan ja aloinkin etsiä työpaikkaa.
Kotona tekemättä mitään ei ollut kivaa. Halusin päästä käyttämään vasta saamiani tietoa ja taitoja. Oltuani viisi kuukautta työttömänä sain Rannikkopajoilta viestiä, oonko löytänyt jo töitä ja et heillä olis tulossa hakuun someassistentin paikka. Hain työpaikkaa, kävin haastattelussa ja jo saman päivän aikana sain soiton, että ”työpaikka on sun, otatko vastaan?” Voitte kuvitella, kuinka onnellinen olin!
Niinpä aloitin työt someassarina tai niin kuin työkaverit kutsuu someSarina pajalla ja kuuluin vihdoin henkilökuntaan! Uhosin ennen kuin sieltä pajalta lähdin valmistuttuani, että kyllä miä tänne takas vielä tuun.
Kaikki on mahdollista
Matkani työkokeilijasta someassariksi on ollut opettavainen ja oon kasvanut ihmisenä todella paljon. Se, että menin alun perin pajoille, on muuttanut minua ihmisenä paljon. Se määrä kaikkea, mitä olen oppinut itsestäni, työtavoista, työilmapiireistä, kädentaidoista jne. on uskomaton.
Hakeminen Rannikkopajoille on ollut kyllä ehdottomasti yksi parhaista valinnoistani tähän mennessä. Olen löytänyt itseni uudelleen ja koen olevani nyt sellainen, minkälaiseksi olen itseni aina ajatellutkin. Kannustavan ja opettavaisen ilmapiirin myötä tapahtuu ihmeitä.
Olen juuri siellä missä mun kuuluukin nyt olla ja tekemässä just sitä, mistä tykkään ja missä oon ihan hyväkin.
Sari Hakuli
someassistentti
Rannikkopajat
Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä | EKAMI