Lappi

ENT-koordinaattori
Tero Rautio

tero.rautio@rovaniemi.fi
puh. 050 593 4019

Facebook: Tero Etsivän Nuorisotyön Koordinaattori
Instagram: @etsivatero

Kerro nuoruudestasi jokin mieleen jäänyt kohtaaminen.

Rippileirini isonen kysyi minulta viimeisenä leiripäivänä, että lähdenhän mukaan seurakunnan nuorisotoimintaan. Ilman tuota kutsua en olisi ehkä koskaan lähtenyt, enkä olisi koskaan löytänyt sitä turvallista yhteisöä, johon kiinnittyä, tai saanut niin monia ystävyyssuhteita, jotka kantavat vieläkin.

Mikä motivoi sinua tekemään etsivän nuorisotyön alueellista koordinaatiota?

Haluan olla kehittämässä etsivää nuorisotyötä ja lisätä työn vaikuttavuutta ja näkyvyyttä. Tahdon olla luomassa puitteita ja mahdollisuuksia etsiville niin, että etsivä nuorisotyö saisi ammatillistua ja etsivät saisivat kokea kuuluvansa isoon joukkoon huippuammattilaisia.

Kerro kolme asiaa, mistä sinä innostut.

Innostun siitä, kun voin olla vaikuttamassa perheeni onnellisuuteen ja kun itse pääsen luomaan jotain uutta ja tunnen sen olevan merkityksellistä. Innostus myös tarttuu, kun näen nuoren tai työtoverin pääsevän jossain asiassa eteenpäin sekä saavan siitä uutta energiaa ja puhtia.

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry