Kuuleeko maailma?

Kysyimme, mitä kuuluu nuorille etsivässä nuorisotyössä koronan jälkeen. Aikuinen ja aikaa -teema nousee edelleen tärkeänä, se että ollaan nuorta varten, rinnalla, vierellä. Tehdään yhdessä, ei puolesta.  Kuullaan ja kuunnellaan, ollaan ja toimitaan. Blogitekstissä nuori avaa omaa kokemustaan etsivästä nuorisotyöstä ja sen tärkeydestä.

Kuulkaas hei!

”Nosta kädet ilmaan ja huuda, jos toista vois jotenkin auttaa nii se tee sillä niin paljon hyvää aikaan saa. Apua saat, ku apua tarviit, ja joku jossain välittää.”

Oma kosketus etsivänuorisotyöhön on nuoren eli ”asiakkaan” näkökulmasta ja se kyllä on tarpeellinen juttu. Kiitos sen avun mitä sieltä on saanut, sen takia jotenkin on aina jaksanut jatkaa eteenpäin. Ja tarpeen tullessa on ohjattu ammattiauttajan luokse, mikäli on nähty tarve siihen, vaikka nuori itse ei sitä tahtoisikaan itselleen myöntää.

”Ei aina niin vaikeeta tarviis olla, jollekin riittää hymy, toiselle kysymys hei miten sulla menee, kun ei sitä kysy liian usein kai kukaan”.

Se avun määrä ja laatu minkä on saanut ja mahdollisuus saada etsivästä nuorisotyöstä, olipa kyse arjen haasteista tai melkein mistä vaan ja tunne ja tieto siitä, et joku haluaa ja jaksaa kuunnella kuulumisia. Eli toisin sanoin; se työ on lähes korvaamatonta, jota toivottavasti joskus osattaisiin arvostaa enemmän.

Toki myös minä itse olen saanut heiltä jotain, no ainakin näkökulmaa elämään ja maailmaan ja tukea arkeen. Unohtamatta innoitusta kirjoittamiseen eli inspiraatiota ja muistutuksen et:

”vaik maailma tuntuis paskalta tänään, niin saattaa se huomenna olla jo vähemmän paskaa”.

uskomatta mihinkään ei varmastikaan eteen tuu, sitä hetkeä, jolloin kumartuu, saa edessä oman elämänsä Broadwayn.”

Kiteyttää omasta mielestä hienosti etsivien taidon löytää vahvuuksia, unelmia nuorista itsestään ja sen punaisen langan elämään, jonka myötä pikkuhiljaa pystyy löytämään jonkinlaisen suunnan elämälle.

”Kuuleeko maailma? Mä olen elossa jossain tämän taivaan ja maan, jossa viha unohtuu.”

”Taivaat aukeaa ja maailma avautuu edessä silmien jostain kaukaa kantautuu, joo ja ne kuiskii, ettet tarvii pulloo nähdäkses maailmassa jotain kaunista viel on.”

Teksti, josta nämä kaksi lainausta ovat, niin on olemassa, ehkä suurimmalta osin sen takia, et kun on saanut jonkun kanssa käydä omia asioita, tässä tapaukses etsivien kanssa ja sit ihan muitakin ympärillä tapahtuvia, niin on tullut tarve kirjoittaa niistä syntyneet ajatukset ulos.

”Hei isot kuulkaa nyt noita nuoria tulevaisuuden toivoja. Ajatelkaa hei mihin kaikki päätyy, jos pieneltä pois paljon aina vaan otetaan”.

Toivottavasti valtakunnan varallisuudesta päättävät tahot, viel jokin kaunis päivä, havahtuisivat siihen, kuinka arvokasta ja tärkeää etsivänuorisotyö on niille nuorille, jotka ”tahatta systeemistä ulkopuolelle jää”

Nuori –

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry