Työpajalla herää toivon näkökulmia
Toivon ylläpito on keskeinen mielenterveyden edistämisen osa ja jokaisen työpajatoiminnan ammattilaisen tehtävä. Mielenterveyttä voidaan kuitenkin edistää myös monin muin keinoin aina yksilön tasolta mielenterveyttä tukevaan yhteiskuntaan asti. Minimissään se on sitä, että kääritään hihat ja toteutetaan toimintaa kuten tähänkin asti. Tässä blogissa Kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskuksen asiantuntija Katri Peräaho avaa toivon merkitystä työpajatoiminnassa.
Selatessani työpäivän jälkeen somea, vastaani tuli Antoine de Saint- Exupéryn lausahdus; “A goal without a plan is just a wish”. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa osuvasti ilmaistu. Mutta mitä pidempään lausetta pyörittelin, sitä enemmän se jätti tulkinnan varaa.
On toki totta, että toive on siinä mielessä ”vain toive”, että se ei yksinään riitä muutokseen. Se tarvitsee rinnalleen tavoitteen ja suunnitelman. Mutta samaan aikaan toive ei ole ”vain” toive, vaan jossain tilanteissa elinehto. Jos siksikin se on valtava voima, vaikka toivetta ei heti osaisikaan muotoilla tavoitteeksi.
Sen huomaa parhaiten silloin, kun toiveita ei ole. Silloin kun elämä heittää eteen vastoinkäymisiä toisensa perään, mielenterveys järkkyy, kohdalle osuu sydämen seisauttava kriisi ja hanskat lähestyvät naulaa. Toivottomuus pysäyttää, toiveikkuus vie eteenpäin.
Toivosta syntyy tulevaisuus
Toiveet ovat yhteydessä elämässä kannatteleviin asioihin, kuten elämänhaluun, rohkeuteen ja luottamukseen. Toive ei ole ”vain toive”, vaan se luo suuntaa, synnyttää motivaation ja antaa tarkoituksen. Joskus toiminnalle, joissain tilanteissa koko elämälle.
Toki on oltava realisti sille, että tavoitteet, kuten toiveetkaan harvoin toteutuvat vain kovasti toivomalla. Mutta toive on lähtölaukaus – vasta toiveen syttymisen jälkeen voi tietää, mitä tavoitetta varten suunnitelmaa lähdetään rakentamaan.
Se, että vastoinkäymisten kolhima ihminen uskaltaa toivoa muutosta elämäänsä, on valtava voimavara ja keskeinen mielenterveyden rakennuspalikka. Toiveet eivät kuitenkaan synny tyhjiössä, vaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jos vuorovaikutusta ei ole, elämä on neljän seinän sisällä eikä kukaan haasta omia ajatuksia eri näkökulmilla, eivät toiveetkaan saa niiden vaatimaa sytykettä.
Toivottomuuteen vajoamassa olevan ihmisen toiveikkuuden herättely vaatii sinnikkyyttä. Mutta kun toivon pilkahdus vihdoin syttyy, on se äärimmäisen palkitsevaa. Työpajatoiminnassa toiveet – niin pienet, kuin suuretkin – kasvavat osana arkisia toimintoja:
”Jaksoin nousta tänään työpajalle, jaksan ehkä huomennakin. Ehkä tämä helpottaa pikkuhiljaa.”
”Sain kannustavaa palautetta osaamisestani, ehkä uskallan asettaa tavoitteeni ensi kerralla korkeammalle ja onnistun silti.”
”Tunsin, että olin tärkeä, tulin hyväksytyksi ja minua kuunneltiin. Ehkä uskallan vielä joskus tutustua uusiin ihmisiin ja luottaa, että löydän ystävän.”
Työpajatoiminta luo itsessään toivoa
Työpajatoiminnan rutiineihin osallistuminen ja työpajayhteisöön kuuluminen ovat keskeisiä mielenterveyden suojatekijöitä jo itsessään. Ne muistuttavat muutoksen mahdollisuudesta tarjoten rakenteet ja vahvistaen samalla paljon puhuttua toiveikkuuttakin.
Mutta tilanteessa, jossa mielenterveyden ongelmien kasvu ja palvelujärjestelmän kuormittuneisuus nousevat esiin niin iltapäivälehdissä kuin hallitusohjelmassakin, on meidän jokaisen perusteltua tarkastella välillä toimintaamme ja miettiä, voisimmeko tehdä vielä enemmän.
Mikäli sinussa kytee toivon pilkahdus muutoksesta, haastan sinut tarttumaan Työpajatoiminnan käsikirjaan ja tutustumaan mielenterveyden edistämisen mahdollisuuksiin. Tehdään yhdessä toiveista todellisuutta!
Katri Peräaho
asiantuntija
MIELI ry