Into: Kuntakokeiluun esitettävät muutokset tarkoituksenmukaisia

Into antoi 25.2.2021 lausunnon työllisyyden edistämisen kuntakokeiluun liittyvien lakien muuttamisesta työ- ja elinkeinoministeriölle. Esitettävät muutokset ovat tarkoituksenmukaisia ja tukevat asiakaslähtöisyyttä ja sujuvaa palveluprosessia. Ne ovat myös eduskunnan aiemmin edellyttämien muutosten mukaisia.

Mies puhuu tietokoneen takana puhelimessa.

Lakiesityksen mukaan kuntakokeilun aikana asiakas voitaisiin siirtää toisen kokeilukunnan tai takaisin TE-toimiston asiakkaaksi. Työttömyysturvatehtäviä siirrettäisiin laajemmin TE-toimistoilta kunnille. Lisäksi asiakastietojärjestelmien käyttöoikeuksia muutettaisiin.

Into katsoo, että kuntakokeilu voi parantaa palveluiden saavutettavuutta. Kuntien vahvuuksia ovat lähipalvelut ja monialaisten palvelujen integrointi, paikallisten työnantajien ja välityömarkkinoiden tuntemus sekä vakiintunut ja toimiva yhteistyö niiden kanssa.

Työttömyysturvatehtävien laajempi siirto tarpeen – huolta resursseista

Työttömyysturvatehtävien laajempi siirtäminen TE-toimistoilta kokeilukunnille on tarkoituksenmukaista palvelun sujuvoittamiseksi ja nopeuttamiseksi. On tärkeää pyrkiä joustavoittamaan asiakkaan palveluprosessia myös työttömyysturvatehtävien osalta.

Into on kuitenkin huolissaan henkilöstön riittävyydestä, myös suhteessa laajeneviin työttömyysturvatehtäviin. Henkilöstöresurssit tulisi sekä henkilöstön määrän että tarvittavan osaamisen suhteen ottaa tarkasteluun ja arvioida uudelleen. TE-toimistojen henkilöstömäärä ei tällä hetkellä ole ollut riittävää ja palvelutarpeiden arviointi on ollut puutteellista.

Asiakkuuden siirtäminen asiakaslähtöistä – pyyntö voitava esittää myös omalle kunnalle

Asiakkuuden siirtäminen TE-toimiston tai toisen kokeilualueen kunnan asiakkaaksi asiakkaan omasta pyynnöstä on tarkoituksenmukaista asiakaslähtöisyyden kannalta.
Esityksen mukaan asiakkaan olisi esitettävä siirtoa koskeva pyyntö TE-toimistolle. Into katsoo, että asiakkaan tulee voida esittää siirtopyyntö myös omalle kokeilukunnalleen. Olennaista on varmistaa nopeat siirtoprosessit ja katkeamaton palvelu.

URA-järjestelmän käyttö mahdollistettava ilman työaikarajoitetta

Esityksessä ehdotetaan TE-hallinnon URA-järjestelmän käytön mahdollistamista kuntien virkamiesten lisäksi myös kuntayhtymien virkamiehille. Tämä on tarkoituksenmukaista.

Into nostaa kuitenkin esille, että URA-järjestelmää tulisi pystyä hyödyntämään joustavasti ilman työaikarajoitetta.  Kuntahenkilöstöön kuuluva voi saada oikeuden URA-järjestelmän käyttämiseen, jos hänen työajastaan vähintään 50 % kuuluu kuntakokeilun tehtäviin. Tämä rajoittaa pienten kuntien toimintamahdollisuuksia, joissa henkilöstön työnkuvat ovat laajat.

Etsivän nuorisotyön pystyttävä toteuttamaan perustehtäväänsä

Into nostaa kuitenkin esille huolen etsivän nuorisotyön roolista kuntakokeilussa. Etsivän nuorisotyön kentältä on viestitty, että etsivien nuorisotyöntekijöiden työpanosta on joissakin kunnissa suunniteltu siirrettäväksi kuntakokeilujen piiriin suoraan työllisyyttä edistäviin tehtäviin siten, ettei etsivien perustehtävän toteuttaminen olisi enää mahdollista. Into korostaa, ettei tämä ole tarkoituksenmukaista. Kuntakokeilut eivät saa uhata etsivän nuorisotyön perustehtävän toteuttamista asettamalla etsiviä nuorisotyöntekijöitä ristiriitaisiin rooleihin.

Lue lausunto.

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry