Tulosta sivu

Uusia kasvoja Intossa

19.8.2020

Alkava syksy tuo uusia kasvoja Inton osaamiskeskustoimintaan sekä viestintään.

Inton koordinoimassa Kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskuksessa aloitti 1.8. työnsä Miikka Piiroinen. Miikka työskentelee asiantuntijana valtakunnallisen sidosryhmäyhteistyön (ml. Aikalisä-toiminta, Ohjaamot, Kela, sosiaalityö) kehittämisen parissa. Intolaiseksi hän loikkasi Helsingin etsivän nuorisotyön, eli Stadin etsivien jengistä. Etsivänä Miikka on ehtinyt toimia viimeiset kolme vuotta ja sitä ennen Opetusvirastossa vaihtuvien projektien parissa.

̶  Parhaillaan opettelen sitä, mikä on olennaista etsivien ja työpajojen kannalta valtakunnallisella tasolla, ja miten olemassa olevat tai uudenlaiset yhteistyörakenteet tehtäviä parhaiten tukisivat. Tätä saa toki mielellään avittaa myös sieltä kentän suunnasta. Jos teillä on sidosryhmien ja yhteistyön tiimoilta kenties jotain mielen päällä, oli kyse sitten hyvien käytäntöjen iloista, toiveista, kipukohtien turhaumista tai peloista, olkaa ihmeessä yhteyksissä, toivoo Miikka.

Työpajatoiminnan opinnollistamisen parissa osaamiskeskuksessa aloittaa asiantuntijana 1.9. Peter Pahlman. Peter on tuttu kasvo TPY:stä Työpajatoiminnan opinnollistaminen -hankkeesta, jossa työskenteli vuosina 2018 ̶ 2019.

Inton viestinnän ottaa haltuun 1.9. Hilma Ruokolainen Anna Kapasen opintovapaan ajaksi 31.3.2021 saakka. Hilma tulee Opetushallituksesta, jossa hän työskentelee EU:n nuoriso-ohjelmien viestinnän parissa. Hilma on innoissaan tulevasta syrjähypystään Intoon ja odottaa pääsevänsä tutustumaan paremmin etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan sekä jalkauttamaan Inton uutta brändiä.

Tervetuloa joukkoon uudet intolaiset!

Intolaisten yhteystiedot