Koronan vaikutukset etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan

julkaistu 17.3.
päivitetty 26.3.

Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan tuki nuorille ja valmentautujille on tässä ajassa tärkeää. Työmuodoilla pystytään ehkäisemään syrjäytymistä ja antamaan tukea ja läsnäoloa. Nuorisotyö, työpajoilla tehtävä valmennus ja ohjaus eivät ole aikaan tai paikkaan sidottua, kohtaamista voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Etsivällä nuorisotyöllä on osaaminen kohdata nuoria verkossa, otetaan tämä osaaminen käyttöön! Myös työpajatoiminnassa on valmiuksia toteuttaa valmennusta etänä verkon kautta – tämä tulee mahdollistaa.

Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta odottavat usean eri hallinnonalan ohjeistuksia toimintojen toteuttamiseksi ja mahdollisuudesta siirtää niitä verkkoon. Kysymyksiä on kentällä tällä hetkellä enemmän kuin vastauksia, mutta tilanne elää.

Työpajatoiminta

Hallituksen linjauksen mukaisesti työpajatoimintaa ollaan monelta osin keskeytymässä 18.3.– 13.4.2020 väliseksi ajaksi. Työpajatoiminnan keskeytymisellä on vaikutuksia myös valmentautujiin, he menettävät turvallisen yhteisön, jossa merkityksellisen tekemisen avulla on vahvistettu elämänhallintataitoja ja valmiuksia työelämään ja koulutukseen. Moni valmentautuja hyötyisi myös poikkeustilanteen aikana yksilö- ja ryhmävalmennuksesta, joka verkkopohjaisesti tehtynäkin vahvistaisi arjenhallintaa ja tarjoaisi tukea muutoinkin haasteellisessa tilanteessa.

Kuntouttava työtoiminta keskeytyy ja tähän työpajat ovat saaneet ohjeistuksia. Valtakunnan tason ohjeistuksia tarvitaan vielä esimerkiksi työkokeilun ja palkkatuen osalta. TEMin vastaus 17.3.2020 oli, ettei näitä ohjeistuksia vielä ole, mutta niitä ollaan laatimassa. Verkkovälitteinen valmennus olisi mahdollista kaikissa toimenpiteissä. Valmentautujien saamien etuuksien tulee jatkua katkoksitta, vaikka työpajatoimintaan ei pääsisikään osallistumaan.

Työpajatoiminnan keskeytymisellä on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia työpajatoimintaan, koska monet, erityisesti kolmatta sektoria edustavat työpajat, saavat suurimman rahoituksensa toimenpiteistä, joiden kautta valmentautujat ovat tulleet työpajoille. Taloudellista iskua olisi mahdollista pehmentää ja valmentautujien tuentarpeisiin vastata mahdollistamalla verkkopohjainen valmennus.

Koronan taloudelliset vaikutukset työpajatoimintaan selviävät sitä mukaa, kun tieto eri toimenpiteiden keskeytymisestä varmistuu. Taloudellisia vaikutuksia tulee olemaan, ja useat työpajat joutuvat harkitsemaan lomautuksia. Myös konkurssit ovat mahdollisia.

AVI:lta tarvitaan ohjeet niihin tilanteisiin, kun lomautukset koskevat valtionavustettavaa toimintaa. AVI:n ohjeistus avustusten käyttöön ja raportointiin saatiin 17.3.2020, mutta se ei sisältänyt ohjetta lomautustilanteisiin. Aluehallintovirasto on laatinut suositukset nuorisotyön toimijoille 18.3.–13.4.2020 välisen poikkeustilan ajaksi ja toimittanut suosituskirjeen nuorisotyön toimijoille.

Lyhyen aikavälin toimenpiteitä työpajatoimintaan

  • AVI-avustusten nopeat päätökset ja maksatus kentälle sekä ohje lomautustilanteisiin
  • Yhteneväiset ohjeet mm. AVI/TE-hallinto/STM/KELA etä- ja verkkovalmennuksen sallimiseksi eri toimenpiteissä.
  • Tukipaketti kolmannelle sektorille samoin kuin kunnille koronan vaikutuksista selviämiseen – kolmas sektori on laaja palveluntuottaja kunnissa.

Etsivä nuorisotyö

Etsivää nuorisotyötä ei tule keskeyttää 18.3.–13.4.2020 väliselle ajalle. Nuoret tarvitsevat tässä ajassa luotettavaa aikuista, jonka kanssa jutella. Etsivä nuorisotyöntekijä jatkaa nuorten kanssa asioiden hoitamista sekä sosiaalista vahvistamista. Etsivä nuorisotyö on tukena asiassa kuin asiassa.

Etsivä nuorisotyö toimii verkossa ja sosiaalisessa mediassa jo nyt useilla eri alustoilla, joten toimintojen siirtäminen verkkoon on mahdollista. Myös AVI toteaa suosituksissaan selkeästi, että etsivää nuorisotyötä tulee jatkaa. AVI tuo myös esille, valtionavustus on tarkoitettu vain nuorisolaissa säädetyn etsivän nuorisotyön tukemiseen ja se on kohdennettu etsivän nuorisotyön palkkauskustannuksiin.

Etsivä nuorisotyö saa paljon yhteydenottoja nuorten huoleen mm. eri toimeentulojen jatkumisesta, kesätöistä ja koronaviruksesta. Nuorten tiedontarve on valtava. Siksi onkin tärkeää, että huoltaan voi purkaa etsivälle nuorisotyöntekijälle. Nuoret tarvitsevat jonkun, johon pitää yhteyttä. Uusia yhteydenottoja etsivään nuorisotyöhön tulee, ja näihin täytyy vastata.

Lyhyen aikavälin toimenpiteitä etsivään nuorisotyöhön

  • AVI-avustusten nopeat päätökset ja maksatus kentälle sekä ohje lomautustilanteisiin.
  • Nostetaan etsivän nuorisotyön rahoitus vuoden 2019 tasolle, jotta htv-vähennyksiä ei tule vuodelle 2020.
  • Etsivää nuorisotyötä ei keskeytetä 18.3.–13.4.2020 välisenä aikana, vaan sitä jatketaan, kuten AVIn suosituksissa todetaan.
  • Etsivä nuorisotyö siirretään verkossa tapahtuvaksi nuorisotyöksi. Mahdollisissa kasvokkaisissa tapaamissa huomioidaan viranomaisten ohjeistus.

TPY tekee poikkeustilanteessa aktiivista vaikuttamistyötä.

Koronan vaikutukset etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Herttaliisa Tuure,
p. 010 279 2724
herttaliisa.tuure@tpy.fi

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry