Etsivä löytää nuoren piileviä taitoja ja mahdollisuuksia

Osaamista kertyy monenlaisissa ympäristöissä ja sen näkyväksi tekeminen on tärkeää itseluottamuksen vahvistumisen kannalta. Into on mukana Sitran #OsaaminenNäkyviin -viikoilla 30.8.-12.9. ja julkaisee viikkojen aikana tietoiskuja ja blogeja osaamisen vahvistamisesta ja tunnistamisesta etsivässä nuorisotyössä ja työpajatoiminnassa. Inton asiantuntija Riitta Kinnunen kirjoittaa siitä, millaista tukea nuoret kokevat saaneensa etsivältä nuorisotyöntekijältä omien vahvuuksien ja osaamisen kartoittamiseen.

”Hän jaksaa kysellä kuulumisia ja keksiä paljon erilaisia ratkaisuja asioihin. Hän kannustaa tekemään ratkaisuja asioiden suhteen ja tsemppaa ja kehuu, kun olen onnistunut jossakin asiassa”, eräs nuori kertoi etsivältä nuorisotyöntekijältä saamastaan tuesta Sovari-kyselyssä. 

Etsivä nuorisotyöntekijä pysähtyy kuuntelemaan nuorta ja auttaa häntä eteenpäin omalla polullaan. Joskus nuori etsii suuntaa elämälleen, joskus ratkotaan pienempiä kysymyksiä. Nuori tarvitsee usein kannustusta tehdä asioita ja uskoa itseensä, rohkaisua edetä ja kokeilla uutta.

Etsivän nuorisotyön Sovariin vastanneista nuorista 93 prosenttia on saanut kannustusta toimia ja tehdä itse asioita. Yli puolet heistä kokee omatoimisuutensa lisääntyneen etsivän tuella. Osaaminen voi näkyä arjen asioissa, vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa tai vaikka opiskeluvalinnoissa. Tsemppaamisen ja kannustamisen kautta nuori voi löytää kykyjä sellaiseen, mihin ei ole aikaisemmin uskonut pystyvänsä.

Keskustelu nuoren ja etsivän nuorisotyöntekijän välillä voi alkaa siitä, mitkä asiat nuorta kiinnostavat ja mitä hän on tehnyt aikaisemmin. Esille voi tulla nuoren vahvuuksia, joita hän ei ole aikaisemmin tunnistanut. Etsivä kaivaa esille nuoressa piileviä taitoja. Yhdessä tekemällä nuori saa myös mallia ja neuvoja siihen, miten hän voi suoriutua erilaisista tilanteista. Nuoren osaaminen kehittyy etsivän tuella.

”Koen, että olen saanut apua asioihin, joita en olisi itsekseni saanut hoidettua ja myös kannustusta yrittämään uusia asioita, mitä en ennen ole uskaltanut koittaa. Etsivän kanssa keskusteluista on jäänyt hyvä fiilis aina lähtiessä ja on löytynyt paljon enemmän mahdollisuuksia, mitä voi tulevaisuudessa tehdä, kuin itse olen ajatellut”, kertoi eräs nuori Sovarissa.

Sovari 2020 -tulosten mukaan yli puolet nuorista on oppinut tunnistamaan entistä paremmin omia hyviä ominaisuuksiaan etsivän nuorisotyön myötä. Yli puolet heistä kokee myös entistä vahvemmin, että osaa tehdä hyvin joitakin asioita.

Joka toinen nuori on saanut myös lisää rohkeutta tuoda esille omaa ääntään ja näkemyksiään etsivän nuorisotyöntekijän tuen myötä. Kun nuori saa ymmärrystä aikuiselta ihmiseltä, hän voi huomata, että omat mielipiteet ovatkin hyviä ja arvokkaita. Jo tämä voi olla nuorelle merkittävä askel oman osaamisen ja kyvykkyyden tunnistamisessa.

Riitta Kinnunen
asiantuntija
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry