Tulosta sivu

Blogi: Tekemällä oppimisen ilo

1.7.2021

Kesä ja valo ovat saapuneet. Valo toi värit esiin luonnossa ja kotona.

Kun luonto hehkuu, silmäni löytävät kaikkialta loistavia värisävyjä. Silloin minä innostun ympäröivästä kauneudesta. Etsin kankaanpainovärit ja pensselit, jonka jälkeen levitän tyhjän kankaan pöydälle. Kun pääsen vähitellen maalaamisessa vauhtiin, keskityn täysin muotojen ja värien maailmaan. Unohdan katsoa kelloa tai silmäillä somea. Aika hurahtaa ja tunnen syvää rauhaa, vaikka pensseli luo samalla kuvia kankaalle. Vasta, kun on valmista, havahdun ja huomioin ympäristöäni. Silloin saan perheeltä apua kankaan sijoittamisessa kuivumaan ja samalla usein kannustavia kommentteja, mikä saa hymyn huulille.

Tekemisiin uppoaminen on ollut merkittävä fyysinen vastapaino työlle, jota olen vuoden verran tehnyt kotitoimistossa tietokoneen äärellä istuen. Oman harrastuksen kautta ymmärrän erittäin mainiosti, miksi työpajoilla on hyvä olla konkreettista tekemistä, johon voi keskittyä ja samalla unohtaa kaiken muun. Hetkeksi voi vapautua huolista ja murheista, kun juuri tässä ja nyt ei tarvitse tehdä mitään muuta. Saa olla kiinni käsillä tekemisen hetkessä!

Työpajojen ammatilliset alat vaihtelevat yleisimmistä puutöistä ja tekstiilistä uusimpiin aloihin kuten mediaan, tietotekniikkaan tai taiteeseen. Työpajoilla on laajasti hyvin erilaisia ammattitaitoja opittavana. Nuoret ja myös aikuiset valmentautujat tulevatkin usein työpajalle juuri tietyn ammatillisen osaamisen takia. Isommilla työpajoilla on mahdollisuus kokeilla eri aloja. Tulijoille myös painotetaan, että olipa konkreettinen ala mikä tahansa, sitä opitaan useimmiten työpajalla tekemällä oppimisen kautta. Kynnys tulla työpajalle madaltuu, kun lähtökohtana ei edellytetä aiempaa osaamista, vaan annetaan mahdollisuus aloittaa alusta ja siten löytää omaa osaamista. Saa kokeilla, mokata ja yrittää uudelleen!

Itse innostun työvalmentajien huimasta osaamisesta ja käsillä tekemisen kautta oman osaamisen jakamisesta. Jokainen työvalmentaja on aikanaan kouluttautunut omalle alalleen kiinnostuksesta ja intohimosta työskennellä tietyn alan esim. puutöiden, tekstiilin, median tai taiteen parissa. He osaavat välittää oman ammattialansa taitoja työpajalla sekä nuorille että aikuisille. Arvostava asenne kaikkien tekemistä kohtaan luo pohjan työpajan hyvälle ilmapiirille, jossa jokainen uskaltaa edetä hiukan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Työvalmentajan taitoa on saada ryhmä keskustelemaan ja tukemaan toinen toisiaan taitojen kehittymisessä.   

Työvalmentajilla on aloittelijoille aina harjoitustehtäviä, joiden kautta pääsee mukaan tekemiseen ja saa perustiedot asiasta. Sitten seuraavat vaativammat tehtävät, joissa taidot voivat karttua vähitellen ja itsevarmuus omasta osaamisesta kasvaa. Lopulta tavoitteena voi olla itsenäisesti suoritettavat tehtävät esimerkiksi asiakastilaukset. Itsenäisen työn onnistuessa osaamisesta voi saada osaamistodistuksen. Osaamistodistus kertoo, että työpajalla on opittu tietyn ammatillisen tutkinnonosan verran asioita ja henkilöllä on tunnistettua osaamista ko. ammattialalta. Mikäli nuori tai aikuinen valmentautuja siirtyy opiskelemaan, hänen koulutuspolkunsa lyhenee, koska hän voi näytön avulla osoittaa tietonsa ja taitonsa tutkinnonosasta.

Työvalmennuksessa voi jokainen oppia uusia taitoja, kehittää osaamistaan ja innostua alasta. Työpajojen työvalmennus sai vuoden 2020 valtakunnallisissa Sovari-tuloksissa valmentautujilta erinomaisen arvosanan 4,5. (asteikko 1-5). Kiitos jokaiselle työvalmentajalle! Te autatte kaikkia niitä, joille teorian opiskelu tuottaa vaikeuksia. Nyt he voivat tekemällä oppien edetä kohti omia unelmiaan.

 

Levähdetään nyt hetki suvessa. Hyvää ja valoisaa kesää kaikille!

Susanna Palo

kouluttaja, työpajatoiminnan asiantuntija

Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry