Tulosta sivu

Blogi: Enkö syrjäydy sittenkään?

29.3.2021

Hei sinä siellä! Juuri sinä. Erityisesti sinä nuori. Mulla on sulle tarina. Toivottavasti jaksat lukea. Tää on tarina siitä, miten kuka tahansa meistä voi taustoistaan huolimatta olla mitä tahansa. Ootko valmis?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mä vedän tässä nyt hieman mutkia suoraksi, koska tärkeintä tässä tarinassa on opetus - ei niinkään se teoria- ja faktapohja, joka tähän lopputulokseen meidät saattaa. Sun on kuitenkin hyvä tietää, että myös tilastojen valossa sä voit taustoistasi ja historiastasi huolimatta (tai ehkä jopa niiden vuoksi) päästä ihan mihin vain.

Hommahan menee niin, että tosi usein ajatellaan, että jos esimerkiksi lapsella/nuorella on haastavat perhetaustat, on yksinäisyyttä, mahdollisesti mielenterveyden kanssa ongelmia eikä koulutusta niin homma on sit vähän niin kuin siinä. Jos lapsi tulee epävakaasta perhetaustasta, on mahdollisesti sijoitettu, käyttää mielenterveyden tueksi lääkitystä tai on esimerkiksi pelkän peruskoulutuksen varassa (ja erityisesti, jos on monia haasteita päällekkäin) niin nuori syrjäytyy. Yksi määritelmä syrjäytyneelle nuorelle on se, että hän on ulkona yhteiskunnan rakenteista - koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Me tarvitsemme tällaisia termejä, jotta me voimme ymmärtää ilmiöitä, ja jotta niitä voidaan tutkia. Niille on paikkansa. Mutta ihan kärkeen - älä anna erilaisten termistöjen määritellä tai luokitella sua.

Erään työkalun mukaan, jos henkilöön kohdistuu kaksi tai useampi tällainen niin sanottua riskitekijä, nousee syrjäytymisen riskikerroin tämän henkilön kohdalla. MUTTA se mitä ei voida myöskään kieltää on se, että vaikka niitä riskitekijöitä olisi kuinka monta niin läheskään kaikki näistä tyypeistä ei syrjäydy. Ja se on kannustava tieto.

Jos me annettais meidän taustamme ja historian määrittää meitä ja meidän tulevaisuutemme suuntaa niin ei munkaan kuuluisi istua täällä kirjoittamassa tästä teille. Mä tulen itse taustoista, jossa näitä syrjäytymisen riskiä kasvattavia riskitekijöitä löytyy 3+. Voin kertoa, että reilusti enemmän kuin 3. Mun ei siis ”kuuluisi” olla korkeakoulutettu. Mun ei ”kuuluisi” olla vakiduunissa. Mun ei ”kuuluisi” opiskella töiden ohessa eikä mun ”kuuluisi” toimia sivutoimisena yrittäjänä. Mun ei välttämättä ”kuuluisi” omistaa asuntoa tai olla naimisissa. Mun ei ”kuuluisi” olla luottamustoimissa eikä ainakaan ansaita elantoani palkkatyössä. Mutta tässä mä olen. Koska mä en antanut mun menneisyyden määritellä mua. Meidän historiamme voi kouluttaa meitä ja kasvattaa meitä, ja me voimme sen kautta oppia ihan älyttömästi. Mut se mitä sen ei tarvitse antaa tehdä on määrätä meidän polkumme suuntaa.

Me emme ole missään asiassa yksin. Me emme ole yksin menneisyytemme kanssa emmekä myöskään onnistumisiemme kanssa. Mulla on ollut suuri kunnia seurata useita tällaisia oman polkunsa kulkijoita ja kulkea heidän rinnallaan. Ei ole vain yksi tai kaksi nuorta, jotka ovat murtaneet menneisyytensä kahleet ja kulkeneet omannäköistä matkaansa empaattisina ja avarakatseisina. On monia nuoria, jotka ovat perustaneet yrityksen, löytäneet vakiduunin, päässeet matkustelemaan ja tekemään juuri niitä asioita, joista ei nuorempana uskaltaneet edes haaveilla. Tie ei välttämättä ole helppo eikä polku suora, mutta kaikilla meillä on lähtökohdista huolimatta mahdollisuus ponnistaa kuuhun asti.

Mä haluan vielä sanoa, että mä uskon suhun ja sun mahdollisuuksiin - usko sinäkin, jookos? Annetaan menneisyyden kasvattaa ja opettaa meitä, mutta valitaan itse polkumme suunta!

 

Teksti:
Tiia Laine
Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori
Kokemäen etsivä nuorisotyöntekijä