Tulosta sivu

Blogi: Diginatiiveista digisyrjäytetyiksi

27.3.2020

Olin 5-vuotias vuonna 1988, kun perheeseemme tuli ensimmäinen tietokone. Wyse -merkkinen tietokone toimi 8MHz nopeudella, siinä oli 512kt muistia ja ohjelmat ladattiin 3,25" lerpuilta. Koneessa oli tekstipohjainen MS DOS -käyttöjärjestelmä. Tuo päivä on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Ensimmäisenä asiana opettelin tietokoneella lukemaan ja kirjoittamaan. Siitä alkoi polkuni digitaalisessa maailmassa.

Oma polkuni on vienyt minut modeemilla ”purkkeihin” 90-luvun alkupuolella ja IRCiin vuosikymmenen loppupuolella.  2000-luvulla matka jatkui MMORPGeihin, kehittämään pelinuorisotyötä 2010-luvulla ja istumaan pelien ja tubettajien ääressä omien lasteni kanssa 2020-luvulla.

Oma polkuni on täynnä kokeiluja ja epäonnistumisia, hajonneita laitteita, massiivisia puhelinlaskuja ja lain harmaalla alueella toimimista, erehtymisiä ja onnistumisia.

Nykyistä sukupolvea kutsuttaan diginatiiveiksi. Koen, että käytämme termiä väärästä sukupolvesta. Todellisuudessa nykyiset nuoret eivät ole diginatiiveja, vaan he ovat ensimmäinen digikuluttajien sukupolvi. 70-80-luvuilla syntyneet ovat todellisia diginatiiveja. Heidän tuli ymmärtää tarkalleen, miten tietokone toimii, luoda käyttöönsä omat ohjelmat ja pelit ja juuri he ovat olleet avainasemassa, kun nykyiselle sukupolvelle on luotu konsolit, kännykät, appit ja pelit. Minä olen osa tuota sukupolvea.

Nykyinen sukupolvi pääsee nauttimaan aivan erilaisesta lähtötilanteesta, jossa laitteet ja palvelut on toteutettu sellaisiksi, että kuka vain voi niitä käyttää. Heidän ei tarvitse ymmärtää miten laitteet toimivat ja edes pysähtyä miettimään miten internet toimii, koska heille se on vain jotain mikä on olemassa ja aina saavutettavissa. Suurin osa nuorista on parhaimmillaankin vain käyttöliittymäasiantuntijoita.

Yhteiskunta on digitalisoitumassa hurjaa vauhtia. Valtio rakentaa jatkuvasti mittavia digitaalisia järjestelmiä, joilla tulevaisuuden asiointi tulisi olemaan helpompaa ja halvempaa. Digitalisaatiolla ja tekoälyllä pyritään ensisijaisesti hakemaan säästöjä. Valtio lähettää täysi-ikäistyville jatkossa kirjeen, jossa ilmoitetaan sen olevan luultavasti viimeinen paperinen kirje valtiolta ja neuvotaan jatkossa menemään suomi.fi sivustolle. Meno on ollut jopa niin hurjaa, että tekoäly on päästetty tekemään viranomaispäätöksiä. Kukaan ei muistanut kiireessä jäädä pohtimaan, kuinka tekoäly asetetaan virkavastuuseen. Lait ja asetukset eivät ehdi pysyä teknologisen murroksen mukana.

Mutta edelleen tässä sukupolvessa, josta käytämme virheellisesti nimitystä diginatiivit, on sellaisia nuoria, jotka eivät osaa eivätkä kykene käyttämään tietokoneita tai tietojärjestelmiä itsenäisesti. Samaan aikaan pankkipalveluista ja valtion virastoista poistetaan tai vähennetään asiakaspalvelua tai tehdään siitä maksullista. Kuinka tämän pienen ihmisryhmän käy? Pystyvätkö he missään vaiheessa aktiiviseen kansalaisuuteen tai pitämään huolta omista asioista? Onko mahdollista, että olemme luomassa uutta digisyrjäytyneiden (tai -syrjäytettyjen) ryhmää. Tuleeko lopulta kalliimmaksi, että pienelle ryhmälle tarjotaan henkilökohtaista apua digitaalisen kansalaisuuteen kuin se, että pitäisimme palvelut kaikkien saavutettavina?

Tietokoneet ja tietojärjestelmät palvelevat äärimmäisen hyvin ihmisiä vain, jos ihmisellä on kyky käyttää näitä ja ymmärtää hakea palveluista tarvitsemaansa. Tullaanko henkilökohtaisia palveluja alas ajettaessa näkemään vielä suurempi tukijärjestelmän vajaakäyttö ja sen vuoksi vielä suurempaa eriarvoistumista?

Laitteissa on tällä hetkellä hyvin paljon avustavia ominaisuuksia tekstin kuuntelusta äänikomentoihin ja saneluun. Mutta osaisitko sinä laittaa äänikomennot tietokoneeseesi päälle ja opastaa omalle oppimisvaikeuksia kokevalle asiakkaalle, kuinka niitä käytetään palvelujärjestelmän hyödyntämisessä?

Koen, että etsivän nuorisotyön rooli tulee jatkossa korostumaan entistä enemmän syrjäytymisen ehkäisemissä, mutta työn painopiste tulee siirtymään entistä enemmän digitaalisten palveluiden ja -palvelujärjestelmien tuntemiseen.  Kaikessa tulee kuitenkin muistaa, että etsivä nuorisotyö ei tule muuttumaan vaan meidän tulee vain mukautua uusiin toimintaympäristöihin. Edelleen on tärkeintä nuoren yksilöllinen kohtaaminen, kanssakulkeminen ja nuoren tukeminen haastavassa elämäntilanteessa.

 

Teksti:
Panu Räsänen

Kirjoittaja on entinen etsivän nuorisotyön ohjaaja ja nykyinen digitaalisen nuorisotyön ohjaaja Jyväskylän Nuorisopalveluista.