Viestintäpäällikkö Annemari Kivivuori hyppäsi suoraan vaaliviestinnän ohjaksiin

Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan valtakunnallisesti yhteen kokoava Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry sai uuden viestintäpäällikön helmikuussa. Annemari Kivivuori hyppäsi suoraan syvään päätyyn, sillä kuluneeseen kahteen kuukauteen ovat mahtuneet niin eduskuntavaalit kuin Inton vuoden suurin tapahtuma #INTO23.

Kivivuori kertoo olevansa erityisen ilahtunut siitä, että pääsi heti työskentelemään merkityksellisten asioiden parissa. Inton edustamat toimijat tukevat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia nuoria ja aikuisia.

”Into on minulle tuttu jo vuosien takaa. Jaamme yhteisen arvomaailman: suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. ”

Kemissä asuvalla Kivivuorella on vahva kokemus journalismista, koulutuskentältä ja järjestötehtävistä. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja johtamisen ammattilainen.

Kivivuori haluaa terävöittää erityisesti yhdistyksen mediasuhteita ja tarjota kentälle tukea paikallistason viestintään.

” Nyt on erinomainen hetki kertoa toiminnastamme ja sen vaikutuksista päättäjille. Tulevalla hallituskaudella voidaan tehdä taloudellisesti järkeviä, järjestelmätason ratkaisuja syrjäytymisen ehkäisyyn.”

Seuraa Annemaria Twitterissä: @AnnemariKallio

Annemarin yhteystiedot löydät tästä

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry