Uusi arki – näin se käy!

Etsiville nuorisotyöntekijöille ja työpajoille tehtiin kysely poikkeustilanteen vaikutuksista maaliskuussa 2020. Etsivistä 97 % kertoi tekevänsä etsivää nuorisotyötä somessa tai muilla verkkopohjaisilla alustoilla sekä pitämällä yhteyttä esim. puhelimitse tai muulla työkalulla. 42 % vastaajista kertoi tekevänsä etsivää nuorisotyötä kasvokkain yksilötyönä huomioiden ohjeistuksen ja vain äärimmäisen akuuteissa tilanteissa. Tällöinkin tapaamiset on pyritty järjestämään ulkoilmassa. Julkisille paikoille kertoi jalkautuvansa 17 % etsivistä nuorisotyöntekijöistä.

Etsiville nuorisotyöntekijöille ja työpajoille tehtiin kysely poikkeustilanteen vaikutuksista maaliskuussa 2020. Etsivistä 97 % kertoi tekevänsä etsivää nuorisotyötä somessa tai muilla verkkopohjaisilla alustoilla sekä pitämällä yhteyttä esim. puhelimitse tai muulla työkalulla. 42 % vastaajista kertoi tekevänsä etsivää nuorisotyötä kasvokkain yksilötyönä huomioiden ohjeistuksen ja vain äärimmäisen akuuteissa tilanteissa. Tällöinkin tapaamiset on pyritty järjestämään ulkoilmassa. Julkisille paikoille kertoi jalkautuvansa 17 % etsivistä nuorisotyöntekijöistä.

”Työ itsessään ei ole muuttunut kauheasti”

Etsivässä nuorisotyössä poikkeusolot ja etätyöhön siirtyminen eivät ole suurissakaan määrin muuttaneet työn perustehtävää. Työntekijöiden asenne näyttää olevan hyvin rauhallinen. Se tehdään mitä ennenkin, mutta hieman uudenlaisin keinoin. On myös havaittavissa, että etätyöhön suhtautuminen on melko avointa, sillä liikkuva työ on opettanut tekijöilleen monia etätyössäkin tarvittavia taitoja. Itseohjautuvuus, ajanhallinta sekä monipuoliset viestikanavat ovat arkea normaalioloissakin. Poikkeusoloista ei ole tehty kovin suurta numeroa. Lieneekö tämä osa etsivän nuorisotyön syvää ydintä, haasteet on tehty ratkottaviksi?

Liikuva työ ja toimiston perustaminen sinne, missä tarve syntyy, on aiemminkin ollut osa etsivän nuorisotyön perusarkea, joten muutosta tässäkään suhteessa ei liiemmin ole tullut, ehkäpä toimivana mahdollisuutena kotitoimiston hyödyntäminen enemminkin on näyttäytynyt.

Teen ihan samoja asioita kuin ennenkin paitsi ulkona tai sitten netin välityksellä.

Sitenpä tämä korona-aika ei ole muuttanut lainkaan joidenkin nuorten kanssa tehtävää yhteistyötä, sillä verkostotyötäkin voi tehdä hyvin pitkälle puhelimitse.

Tavallaan etsivä nuorisotyö on hyvin samankaltaista kuin aiemminkin, onhan nuorten kanssa soittelu ja viestittely ollut merkittävä osa työtä aiemminkin.

Työ itsessään ei muuttunut kauheasti, työtä tehtiin jo paljon somessa. Lisäksi varuilta opeteltu mm. Zoom, Houseparty ja Hangouts käyttö. Kaikki työ siirretty verkkoon, asiakkaita neuvotaan puhelimitse, tyttöjenilta siirrettiin Netflixpartyyn, kokoukset teamsiin.

Läsnäoloa ja nuorilähtöistä tekemistä

Läsnäolon, kohtaamisen ja yhdessä tekemisen tunnetta pyritään rakentamaan monilla tavoilla. Etsivien kuvauksista huokuu työn keskeinen arvo, ihmisenä ihmiselle. Tätä halutaan vaalia myös poikkeuksellisena aikana. Työssä pyritään myös vastaamaan, kuten nuorisotyössä on tapana, nuorten toiveisiin ja kehittämään toimintaa nuorilähtöisesti.

Videopuhelut nuorten kanssa, jotta olisi "läsnä" nuorelle.

Mielestäni yksilötyö kuitenkin edelleen keskiössä ja eteenpäin mennään jokaisen nuoren omista toiveista ja lähtökohdista käsin

Viikko ohjelmia nuorille, että ne pysyy aktiivisena, joka päivä joku pieni aktiviteetti, suunnitellaan yhdessä nuoren kanssa (esim. ulkoilua, pelaamista, ruuanteko, siivomista)

Keksitään luovia ja jokaiselle nuorelle parhaita tapoja auttaa; teams, puhelin; wa, normipuhelut, videot, Discord jne. Mietitään ruudun jakoja yms.,

Teen kaikkien kanssa viikkohaasteita (esim. kuvahaasteita, km-haaste kävellen) nuoret lähettää jonkinlainen yhteenveto loppuviikosta ja minä vastaan heille henkilökohtaisesti. Tämä on toiminut todella hyvin ja nuoret on tykänny. Haasteet tapahtuu Aina ulkona.

Nuoret on hyvin ottaneet vastaan videopuhelu tapaamiset, jotka olemme pitäneet säännöllisinä niin usein kuin nuori on sen kokenut tärkeäksi.

Yhdessä nuorten kanssa on rakennettu etsivien omia servereitä ja tarjottu mahdollisuuksia omaehtoiseen toimintaan. Tämä osoittaakin etsivälle tyypillistä asennetta työtä kohtaan, yhdessä otetaan selvää! Kukapa etsivää paremmin auttaisi kuin nuoret?

Discordia oli rakentamassa kaksi asiakastani eli se on nuorten itsensä suunnittelema.

Avattu etsivän nuorille oma discord -tili, joka on heille 24/7 käytössä sillä ehdolla, että keskustelu pysyy asiallisena. Toistaiseksi ongelmia ei ole ollut. Tietävät, että etsivän tavoittaa sieltä pääsääntöisesti 9-15 maanantaista perjantaihin ja keskustelun aiheet saavat olla mitä vain, kunhan tosiaan asiallisena pysytään.

Nuorilähtöisyys myös teknologiavälitteisessä viestinnässä: kysyn nuorelta, mikä olisi hänelle mieluisin kanava tapaamiselle tai yhteydenpidolle, ja käytämme sitä. Jonkun kanssa se on Skype, toisen videopuhelu, yksi haluaa puhua normipuheluita, jonkun kanssa laitetaan ääniviestejä, osa tykkää käyttää Snäppiä, osa Messengeriä, Instagramia jne.

Työtä ei ole siirretty someen, siellä oltiin jo!

Mitä siellä somessa sitten tapahtuu? Etsivät nuorisotyöntekijät ovat osoittaneet olevansa varsinaisia somevelhoja. Vastauksista käy ilmi todella selvästi kokemus, kiinnostus ja motivaatio sekä suunnitelmallisuus somea kohtaan. Somessa ei vain olla, siellä todella toimitaan. Some on otettu yhä vahvemmin osallistavana ja sosiaalisena mediana haltuun. Erilaisia somealustoja on hurja määrä käytössä, eikä päällekkäistä käyttöä nähdä ongelmana. Lisäksi somealustoille on selkeitä omia rooleja, niitä kehitetään toisiaan tukien ja viestintää kohdennetaan kanavan tavoitteiden mukaisesti. Somea on alettu käyttämään luovemmin, suunnitelmallisemmin ja aktiivisemmin. Tähän voisi todeta, että Wow!

Olemme tavoitettavissa ja näkyvillä eri some-kanavilla, kuten Instagram, Snapchat, Discord, TikTok ja Facebook. Poikkeusaikana panostamme näkyvyyteen ja nuorten tavoittamiseen näiden kanavien kautta.

Olemme nyt panostaneet paljon somen aktiivisuuteen ja näkyvyyteen. Positiivinen puoli onkin, että toisaalta on nyt myös aikaa pitää sosiaalista mediaa aktiivisena. Tavoitteena on myös, jospa riittäisi normaalia enemmän aikaa päivittää muun muassa omat markkinointimateriaalit.

Meidän työyhteisössä on otettu erilaisia yhteydenpitovälineitä käyttöön, kuten Discord ja chat. Lisäksi pyrimme olemaan entistä aktiivisemmin somessa esillä ja kehittää omaa työtämme digitaalisesta näkökulmasta.

Instagram stories ja live -toimintaa lisätty, videopuheluita lisätty.

Ent it! -blogi

Kanavat, mitkä meillä on nyt käytössä, on WA, IG, SnappChat, Facebook näitä olemme käyttäneetkin ainakin jossain määrin aikaisemminkin, mutta uusia aluevaltauksia on teams, meeet, discord ja TikTok

Facebook toimii enemmän tiedotuskanavana. Instagramissa osallistavia kyselyjä ja kilpailuja.

Etsivät ovat innostuneet haastamaan, piristämään ja aktivoimaan nuoria somessa. Kohtaamistyö on saanut, kenties pysyvästi, rinnalleen somen sosiaaliset ja osallistavat menetelmät. Samaan aikaan etsivät vahvistavat omia sekä tiimien someprofiileja, saavat kenties uusia seuraajia ja luovat vahvaa mielikuvaa palvelusta. Brändityö käy kuumana.

Somessa vuorovaikutuksellista toimintaa (kyselyt, visat yms.) sekä tietoa nuorta koskettavista ajankohtaisista asioista kuten etuuksista.

Omalta osaltani haluankin luoda toivoa, positiivisutta ja hyviä fiboja tämän hetkiseen tavalliseen arkeen.

Hyvän mielen vinkki jokaiselle arkipäivälle! Vinkki voi olla mielenterveyttä tukeva, luovuutta ruokkiva, mieltä rauhoittava idea jne., jonka kukin voi toteuttaa omalla tyylillä. Viikoittain vaihtuva visa! Tietovisa, kuva-arvoitus, jokin osallistava, jonka rajana on vain mielikuvitus!

Nuoria koitetaan aktivoida ankaralla mainonnalla ja laittamalla kilpailuita ja kyselyitä pystyyn.

Discordissa puhekanavalla etsivän kahvihetket klo 9 ja klo 13. Torstain etsivät pulinat IG ja yhteisliveä nuokkarin kanssa IG puolella. Whatsappissa kuilumiskierrosta parikertaa viikossa vastaanottalistan avulla.

Päivittäin laitan sosiaalisen median eri kanaville jonkun kuvan, jutun, jne ja muistutuksen, vaikka paikkoja sulkeutuu niin minä en sulje puhelintani.

Chat ja päivystysajat

Chat- ja päivystystoiminta on noussut monille uudeksi tavaksi toimia poikkeusoloissa. Palveluita toteutetaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa ja niillä pyritään vastaamaan myös muiden kuin omien tuttujen nuorten tarpeisiin.

Call in aikoja arkisin 13-15.

Ent päivystää myös nuorten chatissa yhden iltapäivän.

Olemme mukana Päijät-Hämeen Onks tää normaalia? -chatissa, jossa tarjoamme apua ja tukea.

Älä jää yksin -puhelinpalvelu on perustettu päivystämään ja vastaamaan huoliin ja kysymyksiin.

Sekaisinchat-päivystäjän töitä

Discordissa päivystetään 3h kerrallaan ja sitten vaihtuu vuoro, klo 12-18 välisenä aikana

Oikea tieto kuuluu nuorille!

Yksi somen tärkeistä tehtävistä poikkeusoloissa katsotaan olevan oikean tiedon välittäminen. Näinhän on myös normaalioloissa, tietoa nuorten palveluista, oikeuksista sekä mahdollisuuksista tarjotaan kaikille nuorille. Oikean ja luotettavan tiedon merkitys korostuu nyt myös etsivässä nuorisotyössä.

Somessa jaamme vinkkejä arkeen sekä koitamme päivitellä uusista suosituksista, jotta myös nuoret pysyvät mukana.

Olemme jakaneet informaatiota poikkeustilanteesta, ja miten se näkyy eri toimijoilla ja viranomaisilla sekä sen lisäksi olemme antaneet vinkkivitosia siihen, mitä tehdä kotona nyt kun liikkumista kodin ulkopuolelle olisi syytä välttää.

Paljon huolta korona kyllä aiheuttaa ja asia aiheuttaa keskustelua. Rauhoittelua ja oikeantiedon jakoa lähinnä.

Etsivät perustivat myös blogin, johon kirjoitellaan eri aihealueita käsitteleviä tekstejä ja toimivat ns "infopaketteina" nuorille. Esim. mitä Kelan etuuksia voi missäkin tilanteessa mahdollisesti saada yms..

Pienryhmät

Ryhmätoiminta on siirtynyt sujuvasti verkkoon. Lisäksi ne etsivät, jotka eivät perinteisesti pienryhmiä ohjaisikaan, tarjoavat uudenlaista toimintaa, jolla kootaan nuoria yhteisen tekemisen äärelle. Omalta osaltaan somen haasteet sekä osallistavat tempaukset tuovat myös nuoria yhteen. Kenties poikkeusolot muuttavat työtapoja pysyvästi. Jää nähtäväksi jäävätkö osallistavat tempaukset, leffaillat verkossa ja Discord-pulinat elämään?

Etsivien asiakkaille on pienryhmätoimintaa (kokemusasiantuntija apuna) whatsapin ja discordin kautta. Ryhmäläisille oma whatsapp ryhmä joka on aktiivisesti käytössä. Nuoret innostuivat ”virtuaaliryhmästä” .  Virtuaaliryhmän alustana toimii discord, ja siellä nuoret saavat käydä keskustelua tai kirjoittaa, miten he itse haluavat.

perustetiin pieni ryhmä nuorille, aiheena Hei, hei mitä kuuluu ja onko kaikki ok?

Lisäksi järjestämme etäulkoiluretkiä, etäkokkailua sekä etäelokuvan katselua tulevina viikkoina.

Ryhmätoimintoja järjestetään sähköisesti, Olkkari Discort alustalla, whatsappissa sekä instalivessä. Slackissä Pintaa syvemmälle - tunnetyöskentely verkossa tällä hetkellä kolme ryhmää.

Jalkautuminen poikkeusoloissa

Nuoria kohdataan edelleen jonkin verran kaduilla, mutta joitain uusia toimintatapoja on jouduttu ottamaan käyttöön poikkeusolojen ja viranomaissuositusten vuoksi. Jalkautumisen tavoite ei vastaajien mukaan ole muuttunut, jopa nuorisotyöllistä otetta on päätetty korostaa entisestään.

Olemme tehneet ohjeistuksen poikkeusajan jalkautumiseen, ja korostaneet siinä nuorisotyöllistä otetta: tarkoitus on olla saatavilla ja havainnoida alueita, ei esim. hajottaa yli 10 hlö kokoontumisia.

Katutöitä tehdään normaaliin tapaan, poikkeuksena ainoastaan se että autosta ei nousta pois.

On käytetty omaa autoa "jalkautumiseen" nuorten autojen vierelle ja juteltu ikkunasta käsin.

Jalkautuminen. Työn tavoitteena on kohdata nuoria, joille kotona oleminen on haastavaa.

Etsivät ovat jalkautuneet alueille tekemään havaintoja nuorten kokoontumisista sekä alueellisista ilmiöistä. 

Monialainen yhteistyö

Mikään ei poista monialaisen yhteistyön tarvetta näinäkään aikoina. Päinvastoin, nyt punnitaan hyvät yhteistyökuviot, yhteen hiileen puhaltaminen sekä sujuva keskusteluyhteys eri palveluiden välillä. Etsivät ovat aktivoineet todella monipuolisesti yhteistyökuvioita kunnan eri toimijoiden kanssa. Poikkeusoloissa toimijoita ovat ryhtyneet suunnittelemaan yhteistä toimintaa.

Sovimme heti ensimmäisellä viikolla yhteistyössä seurakunnan nuorisotyöntekijän kanssa "päivystys" aikoja, jolloin joku meistä on varmasti tavoitettavissa. Tällä hetkellä meitä on kolme "päivystäjää" ja ensi viikolla saadaan neljäs mukaan

Lisäksi etsivä nuorisotyö tekee tiivistä yhteistyötä verkossa paikallisten nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajien ja nuorten starttipajan ohjaajan kanssa - olemme ikäänkuin tiimi.

Discordissa "päivystämme nuorisopalveluiden serverillä ja Ohjaamon päivystyksessä.

kerran viikossa 2h päivystysvuoro "jutustelua" varten kaikille nuorille (ikärajattomuus) yhdessä kunnan vapaa-aikasihteerin ja seurakunnan nuorisopastorin kanssa.

Ohjaamoyhteistyö on siirtynyt Discord- alustalle, olemme alueen kahden eri Ohjaamon alustalla viikoittain nuorten tavoitettavissa.

Discord alusta otetaan käyttöön ensi viikolla etsivään nuorisotyöhön yhdessä 4H toimijan kanssa. Hän otti alustan käyttöön tällä viikolla ja tapaa siellä nuoria.

Yhteiset kävelylenkit ja ulkoilu on nyt pop!

Nuoria tavataan myös kasvotusten, kun 42% ilmoitti tekevänsä yksilötapaamisia. THL:n suositukset turvaväleistä, riskiryhmistä sekä hygieniasta on otettu vakavasti. Luonnossa liikkuminen ja kävelylenkit eivät sinällään ole uusi ilmiö etsivässä nuorisotyössä, mutta nyt ne näyttelevät suurta osaa kasvokkaisessa kohtaamisessa.

Nuorten tapaaminen kasvokkain on sallittua, jos se on ihan välttämätöntä ja tällä hetkellä tapaamme pääsääntöisesti ulkoilun merkeissä joko ihan kävelyllä tai esimerkiksi frisbeegolfaten tai geokätköillen.

Mikäli on välttämätöntä, niin etsivä nuorisotyöntekijä tapaa asiakkaansa kahden kesken ulkotiloissa esim. kävellen ja keskustellen yhdessä asiakkaan kanssa metsässä.

Osa nuorista kokee tarpeelliseksi tavata kasvokkain, esim ulkoilun muodossa. Osa nuorista voidaan tavat etsivän työn toimistolla. Kotikäyntejä ei suositella.

Online treenejä tai ulkona pihalla yhdessä (niiden nuorten kanssa joiden kanssa olen ennen käynyt kuntosailla)

Hyvää mieltä pelien ja postikorttien avulla

Samaan aikaan, kun työ verkkovälitteisesti sujuu melko näppärästi, on sekä nuoret että työntekijät kaivanneet jotain ”normaalia” ja piristävää poikkeusoloissa. Piristystä on päätetty hakea yhteisestä mukavasta tekemisestä ja mikäs sen luontevampaa nuorisotyössä kuin pelaaminen. Erilaiset pelit ovatkin tulleet osaksi etätapaamisia. Ja mikä ilahduttavampaa näinä aikoina, kuin postilaatikossa käsin kirjoitettu kirje tai postikortti? Luovuus kukkii etsivässä nuorisotyössä monella tavalla.

Nuoren kanssa on myös suunniteltu peliryhmää, jossa etänä voisimme pelailla esim. skipboa tai muuta korttipeliä.

Pelataan etänä mm pokemonia.

Piirrustuskilpailu skribbl:n kautta on seuraava uusi tapa tavoittaa nuoria.

On pelattu kirjeshakkia asiakkaiden kanssa.

Olemme lähettämässä nuorille piristykseksi postikortteja. Lisäksi suunnitteilla on, että "piilottaisimme" ulkoilijoille hyvää mieltä tuottamaan esim. pieniä lahjakortteja tai vaikka narsissiruukkuja, joissa sitten olisi pieni kortti, jossa olisi joku tsemppilause tms.

Yhden nuoren kanssa someähkyltä välttääkseen on kirjoiteltu kirjeitä.

Suunnitteilla on pilkkireissua.

Poikkeustilanteen jatkuessa aioimme lähettää nykyisille sekä entisille asiakkaille ihan perinteisiä käsin kirjoitettuja postikortteja.

Päätettiin ilahduttaa tiiviissä ohjauksessa olevia asiakkaitamme myös perinteisellä kirjepostilla kirjoittamalla heille henk.koht. postikortit. Kirjeen mukaan laitoimme nuorille myös "Teetä ja sympatiaa" Muumi Tsemppiä!-teepussin muodossa

Näiden vinkkien myötä toivotamme etsivän nuorisotyön tekijöille paljon luovuutta, huumorintajua sekä avoimuutta poikkeukselliseen arkeen. Jos omat ideat loppuvat, voit aina kysyä muilta etsiviltä tai nuorilta. Et varmasti jää vaille uusia ideoita!

Teksti: Emmi Paananen

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry