Kutsunnoissa jokaiselta nuorelta kysytään nyt mitä sulle kuuluu!

Puolustusvoimien syksyn kutsunnat alkavat 15.8.2023 ja etsivä nuorisotyö on jälleen mukana joulukuuhun asti jatkuvan kutsuntakierroksen jokaisessa tilaisuudessa. Kysyimme ennakkotunnelmia etsiviltä nuorisotyöntekijöiltä Kiteeltä ja Kauhavalta, missä kutsunnat koittavat heti ensimmäisellä viikolla.

KUVA © Laura Oja / Noon Kollektiivi

Aikalisätoiminnasta vastaavat kuntien etsivät nuorisotyöntekijät tapaavat syksyn aikana kaikki kutsunnanalaiset nuoret miehet ja tarjoavat Aikalisäpisteellä heille mahdollisuuden keskustella askarruttavista asioista. Ensimmäisten joukossa kutsuntoihin päästään Itä-Suomessa Kiteellä. Tiistaina 15.8. Kulttuurikeskus Ilmarisella nuoria odottelee monelle jo valmiiksi tuttu kaupungin etsivä Esu (Esa-Pekka) Turunen. Esu kertoo toiminnan tuntuvan hyvin merkitykselliseltä:

Meillä syrjäseuduilla tuttujen nuorisotyöntekijöiden läsnäolo kutsunnoissa madaltaa nuorten kynnystä kysyä apua ja päästä tarvittaessa sitten tukipalveluihin. Sillä on myös palvelukseen suuria vaikutuksia, kun vastassa on tuttu kaveri potkasemassa persuuksille. Hyvin se mennee ja asiat järjestyy, kun yhdessä kahtotaan ne kuntoon!

Myös Etelä-Pohjanmaan Kauhavalle kutsuntakierros saapuu jo ensimmäisellä viikolla: perjantaina 18.8. Seurakuntakodilla etsivät ovat jututtamassa jokaista kauhavalaista kutsuntaikäistä nuorta miestä. Etsivä Anna-Maija Kuusela kuvailee tunnelmia:

Kutsuntapäivä on monelle tosi jännittävä, ja etsivät tuovat siihen rentoutta. Meidän kanssa voi rauhassa purkaa ja miettiä, mitä lautakunnan edessä äsken kävi tai miltä elämä muuten näyttää. Usein kutsunnoissa onkin tullut uusia asiakkuuksia.

Vuodesta 2004 toteutettu Aikalisä-toimintamalli perustuu puolustusvoimien, siviilipalveluskeskuksen ja kuntien monialaiselle yhteistyölle. Mallin valtakunnallisesta koordinaatiosta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö apunaan Inton vetämä Kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskus. Kunnissa toimintaa toteuttaa etsivä nuorisotyö osana perustyötään. Tarkoituksena on tavoittaa ja ohjata tukea tarvitsevia nuoria mahdollisimman oikea-aikaisesti: ennen ase- tai siviilipalvelusta, sen aikana ja jälkeen sekä heti palveluksen keskeytyessä.

Aikalisä auttaa nuoria elämänmuutosten tai yllätysten hetkellä

Yhteistyössä puolustusvoimien kanssa toimivat etsivät nuorisotyöntekijät kohtaavat kutsunta- ja palvelusikäiset nuoret kutsunnoissa, aluetoimistojen tarkastuksissa, ja osalla paikkakunnista myös kutsuntoja edeltävissä terveystarkastuksissa. Lisäksi etsivä nuorisotyö vastaanottaa puolustusvoimilta ja siviilipalveluskeskukselta ilmoituksia palveluksensa keskeyttävistä nuorista. Etsivät tarjoavat nuorille mahdollisuuden saada tukea luottamuksellisesti, maksutta ja ilman kynnyksiä. Nuoren sosiaaliseen vahvistumiseen tähtäävän työn kesto ja tahti sekä tapaamisten paikat ja toteutustavat ovat aina kunkin nuoren omien toiveiden suuntaisia.

Aikalisä-toimintamallin avulla nuoriin luodaan yhteys merkittävien siirtymävaiheiden ja yllättävienkin elämänmuutosten, jollainen palveluksen keskeytyminen usein on, hetkellä. Kyse on siis poikkeuksellisen helposti saavutettavasta avusta, kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta ja mahdollisimman oikea-aikaisesta ohjaamisesta tukipalveluihin. Toimintamalli katsotaankin toimivaksi keinoksi monien psykososiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyyn (THL 2023), ja näin se vähentää myös nuorten syrjäytymisriskiä. 

Etsivältä kysyvä ei tieltä eksy

Kauhavan Kuusela kertoo etsivillä olevan paljon ase- ja siviilipalveluksen suorittamiseen liittyvää tietoa, ja korostaa nuorille että ”ajoissa ennen kutsuntojakin voi hyvin olla yhteydessä, jos jokin mietityttää – ja etsivien lisäksi Pohjanmaan aluetoimiston työntekijät ja sosiaalikuraattorit ovat oikeasti rentoja tyyppejä ja auttavat mielellään!”

Entä mitä sanottavaa Kiteen Esulla on kutsuntoihin ja palvelukseen suuntaaville nuorille?

Rohkeasti ja avoimesti kohti uusia haasteita! Oli valinta sitten intti taikka sivari, niin kaikkien panos on tärkeä, ja jokaiselle oma paikka löytyy. Jos ei hommat tuntuskaan vielä ihan valmiilta, niin aina saapi esittää kysymyksiä. Niin paljon kuin niitä vaan on.

Ja jos joku on kiinnostunut, niin Esu ja etsivät sekä Kauhavalta että kaikista muista Suomen kunnista kertovat kyllä mielellään lisää siitä, mitä täysi-ikäistyville nuorille tänä päivänä kuuluu, ja miltä heidän todellisuutensa kutsuntakohtaamisten perusteella näyttää!

Joskus ase- tai siviilipalvelus saattaa keskeytyä, lykkääntyä tai peruuntua odottamatta. Kun suunnitelmat menevät uusiksi, on Aikalisän paikka!

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Kitee (kutsunnat ti 15.8.2023, Kulttuurikeskus Ilmarinen):
Esu (Esa-Pekka) Turunen
etsivä nuorisotyöntekijä, Kiteen kaupunki
puh. 040 105 2119, esa-pekka.turunen@kitee.fi
Instagram: @etsivakitee

Kauhava (kutsunnat pe 18.8.2023, Seurakuntakoti):
Margit Kontola
etsivä nuorisotyöntekijä, Kauhavan kaupunki
puh. 040 522 5571, margit.kontola@kauhava.fi
Instagram: @etsivat_kauhava

Valtakunnallinen Aikalisä-toimintamalli:
Katja Uustalo
etsivän nuorisotyön kansallinen koordinaattori, Kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskus
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry
puh. 050 467 2808, katja.uustalo@intory.fi

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry