Tilaa innostumiselle ilman pakkoa tai vertailua
Miten sinä olet löytänyt oman juttusi? Kuka tai mikä on auttanut sinua polulla kohti omia unelmia? Mitä yhteiskunnassa pitäisi tehdä, jotta jokainen saisi mahdollisuuden elää omannäköistä elämää? Into haastaa etsivän nuorisotyön, työpajat, nuoret, valmentautujat, yhteistyökumppanit ja päättäjät kertomaan, mikä on ollut heidän elämässään se tärkeä ihminen, käännekohta tai asia, joka on auttanut heitä toteuttamaan omia unelmiaan. Tällä kertaa omaa polkuaan pohtii Inton hallituksen jäsen Anna Turja, joka toimii arjessa työpajaohjaajana ja Pohjanmaan ALU-koordinaattorina.
En muista lapsuuden haaveammatteja. En muista myöskään aivan varhaislapsuuden harrastuksia − ehkä ne liittyivät perheen kanssa luonnossa liikkumiseen ja pihaleikkeihin naapurustossa. Talvisin luisteltiin menemään koulun jäällä ja muina aikoina leikittiin ”pallo paikalla” ja ”nurkkajussia”. Pianonsoittoa harrastin muutaman vuoden vanhempieni painostuksesta. Ikinä en ole kuitenkaan haaveillut urheiluun tai liikuntaan liittyvästä urasta, enkä myöskään musiikin aloista. Koulun liikuntatunnit olivat minulle kaikkein kammottavinta. Silloin laskettiin, kuinka monta vatsalihasta tai punnerrusta teen minuutissa ja kuinka kauan kestää, kun juoksen yleisurheilukenttää neljä kertaa ympäri. Kammottavaa se olisi nytkin, myönnän.
Alakouluikäisenä käsitöiden tekeminen ja askartelu alkoivat tuntua mieleiseltä tekemiseltä. Kävinkin loma-aikoina työväenopiston kursseilla, joilta tuliaisiksi toin poppanareppua ynnä muuta siihen aikaan kuuluvaa käsityötä. Samaan aikaan mummuni piti lapsille suunnattuja kerhoja, joissa askarreltiin. Osallistuin myös niihin loma-aikoina, kun oli heidän luonaan käymässä. Sanoisinkin, että mummuni on ollut innoittajana tässä käsityöharrastuksessani. Olenhan perinyt häneltä myös pitsinnypläystyynyn tarvikkeineen, tosin se on saanut odottaa aivan rauhassa varaston hyllyssä aikoja otollisempia.
Vuosi toisensa perään käsityöt kiinnosti aina vain enemmän ja enemmän. Hakeuduin myös alan AMK-opintoihin. Valmistuin tekstiiliartenomiksi. Muistan elävästi, että sain osakseni ihmetystä siitä, miksi lähteä opiskelemaan alaa, jolle ei varmastikaan työllisty Suomenmaassa. Niinpä, lähdin silti. Ja voin kertoa, että tämä ala antoi paljon eväitä. Uskon ja ymmärrän, että jos hakisi vain tekstiilisuunnittelijan töitä, niin todennäköisesti olisi työttömyyttä kokenut, mutta kun näitä taitoja voi hyödyntää myös monessa muussa. Kuten työpajan kädentaitopajassa.
Takanani onkin liki 14 vuoden työkokemus työpajakentältä. Parasta tässä työssä on se, että saan olla mahdollistamassa onnistumisen kokemuksia ja oivaltamisia. Saan olla henkilö, joka hoksauttaa nuoria löytämään omia kykyjään − ne kun tuntuvat olevan monelta hukassa. Haluan olla ihminen, joka uskoo ja luottaa nuorten kykyihin ja taitoihin. Haluan olla ihminen, joka auttaa löytämään uusia mukavia vaihtoehtoja esimerkiksi harrastaa liikuntaa. Pois ne inhottavat muistot kouluajoilta ja uusia tapoja tilalle! Liikuntakin voi olla kivaa, kun ei tarvitse laskea ja verrata johonkin muuhun tai edes tilastokeskiarvoon.
Haluaisinkin, että pakko ja vertaileminen muihin poistuisivat niin koulun liikuntatunneilta kuin myös nuorten työpajoilta. Jokaisen soisi elää itselle mieleistä ja riittävän hyvää elämää ja nauttia siitä. Toki elämässä on pakollisia asioita, jotka on tietenkin hoidettava, mutta on myös asioita, joita voisi tehdä toisin, ilman pakkoa.
Haastankin sinut, joka työskentelet nuorten parissa, miettimään kuinka sinä voisit tuottaa nuorelle tai vaikka vähän vanhemmallekin onnistumisen kokemuksia ja oivaltamisia ilman pakkoa tai vertailua.
Anna Turja
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n hallituksen jäsen
Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n työpajaohjaaja, Pohjanmaan ALU-koordinaattori