Miten Into löytyi?

Vuosi sitten lähdimme yhdessä etsimään yhdistyksellemme uutta nimeä. Haaste otettiin kentällä laajasti vastaan ja nimiehdotuksia kertyi yli 80. Nopeasti huomasimme, ettei nimen valitseminen ole läpihuutojuttu. Yksin ja yhdessä, käännellen ja väännellen, välillä tuskastuen ja sitten taas uudella otteella käytiin ehdotuksia läpi. Ja vihdoin tammikuussa hallitus oli valmis päättämään nimestä, joka esitettiin kevätkokoukselle kesäkuussa.

Yhteisen matkan alku

Yhdistyksemme on ollut olemassa työpajatoimijoita varten vuodesta 1997. Toive etsivän nuorisotyön valtakunnallisesta koordinaatiosta nousi kentältä esiin 2010-luvun alkupuolella. Yhdistyksemme otti opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella tästä toiveesta kopin ja lähti kartoittamaan tarkemmin etsivien toiveita. Yhteinen, valtakunnallinen koordinaatiotaho työpajojen kanssa nähtiin hyvänä ajatuksena. Olihan etsivä nuorisotyö alun perin vuonna 2008 käynnistynyt etsivänä työparitoimintana työpajoilla. Yhteistyö näiden palveluiden välillä on alusta asti ollut luontevaa ja tiivistä. 2010-luvun alkuvuosina käynnistynyt kehitys johti siihen, missä olemme nyt: yhdistys sai molemmat työmuodot yhdistävän nimen, yhteiselle kattojärjestölle.

Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta, kaksi vahvaa työmuotoa, ansaitsevat taustalleen tässä päivässä olevan yhdistyksen, joten yhdistyksen nimen muuttaminen tuli ajankohtaiseksi. Samanaikaisesti myös strategiamme oli sopivasti päivitystyön tarpeessa. Pysähdyimme miettimään, millainen yhdistyksemme on nyt ja miltä se näyttää sitten, kun strategiatyö on saatu valmiiksi. Esiin nousi avoimuus ja yhteistyö, ennakkoluulottomuus ja rohkeus haastaa olemassa olevaa. Toivottiin lisää vuorovaikutusta, verkostoitumista ja yhdessä tekemistä. Haluttuun muutokseen pääseminen edellyttää meiltä rohkeasti uudenlaista otetta. Otimme siis työn alle yhdistyksen nimen, arvot ja strategian – kaikki yhdistyksen peruskivet. Nyt kaksi ensimmäistä osaa on valmiina, strategia tulee hyväksyttäväksi syyskokoukseen.

Jokainen innostuu jostakin!

Sinä ja minä, me kaikki, innostumme jostakin. Isoista ja pienistä asioista. Me innostuimme yhdistyksemme nimen, strategian ja ilmeen uudistamisesta. Pääsimme pohtimaan ja keskustelemaan, mitä yhdistyksemme oikeasti on, mihin sen pitäisi vastata ja miten nämä ajatukset saadaan toteutettua. Terävöitimme arvot rohkeuteen, yhdessä tekemiseen ja inhimillisyyteen. Ja sitten kevätkokous valitsi yhdistykselle uuden nimen. Olemme odottaneet nimen julkistamista ja uuteen hyppäämistä. Toivottavasti innostuksemme tarttuu teihinkin, yhdessä saamme paljon aikaiseksi!

Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry

Ylpeänä ja innoissamme esittelemme teille, Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry!

Into edustaa rohkeasti, yhdessä ja inhimillisesti etsivää nuorisotyötä ja työpajatoimintaa. Into auttaa etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan ammattilaisia innostumaan ja innostamaan. 

Meille Into tarkoittaa iloa, uuden oppimista, yhdessä tekemistä, toisten kannustamista sekä pienistä ja suurista onnistumisista innostumista. Työtämme olemme tehneet innolla, mutta nyt siihen tulee uusi sytyke rohkeudesta, yhdessä tekemisestä ja inhimillisyydestä.

Toivottavasti innostutte kanssamme ja pääsemme yhdessä näyttämään mihin kaikkeen etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta pystyy!

Herttaliisa Tuure
toiminnanjohtaja
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry