Mistä rahoitusta kansainväliseen nuorisotyöhön ja vinkkejä kansainvälisyysohjaukseen?

Rahoituksen hakeminen kansainväliseen toimintaan voi tuntua vaikealta ja monimutkaisilta kuulostavista ohjelmista kertominen nuorille lähes mahdottomalta. Verkkosivuilla yksin jumittamisen sijaan kannattaa osallistua rahoittajaorganisaatioiden tarjoamiin koulutuksiin ja turvautua valmiisiin työvälineisiin.

Poika heittelee rannalla kiviä.

 

Rahoitusohjelmat

EU:n nuoriso-ohjelmat

Kansainvälisen nuorisotyön suurin rahoittaja on Euroopan unioni. EU:lla on ollut 90-luvulta lähtien nuoriso-ohjelmia, joiden nimet ja yksityiskohdat ovat vaihdelleet, mutta pääperiaatteet ovat pysyneet samoina. Ohjelmien rahoitus on jatkuvassa kasvussa, mikä kertoo parlamentin halusta investoida nuoriin, koulutukseen ja kansainvälisyyteen. Ohjelmia toimeenpanee jokaisessa EU-maassa kansallinen toimisto, joka Suomessa on osa Opetushallitusta.

Erasmus+ nuorisoalalle (2021–2027)
  • 13–30-vuotiaille nuorille: ryhmämuotoisia nuorisovaihtoja ja osallisuustoimintaa
  • ammattilaisille: nuorisotyöntekijöiden liikkuvuutta eli kansainvälisiä koulutuksia, seminaareja, opintovierailuja, suunnittelutapaamisia jne.
  • organisaatioille: erilaisia kehittämishankkeita

Lue lisää Opetushallituksen verkkosivuilta.

Euroopan solidaarisuusjoukot (2021–2027)
  • 18–30-vuotiaille nuorille: vapaaehtoistyötä, paikallisia solidaarisuusprojekteja
  • organisaatioille: lisäkäsiä ja tuoretta näkökulmaa vapaaehtoisilta

Lue lisää Opetushallituksen verkkosivuilta.

Huomio: EU-ohjelmien uusi ohjelmakausi on vasta alkamassa, eikä uusien ohjelmien kaikista yksityiskohdista ole tämän artikkelin kirjoitushetkellä tietoa.

Molemmissa EU:n nuoriso-ohjelmissa painotetaan muita heikommassa asemassa olevien nuorten osallistumista ja tuetaan sitä lisärahoituksella. Uudella ohjelmakaudella huomioidaan myös matkustamisesta syntyviä ilmastopäästöjä ja tuetaan virtuaalista yhteistyötä. Yhteistyö on mahdollista sekä EU:n että sen ulkopuolisten maiden kanssa. Ohjelman kansallinen toimisto neuvoo ja kouluttaa hankerahoituksesta kiinnostuneita – tätä mahdollisuutta kannattaa hyödyntää.

 

Pohjoismaiden ministerineuvoston tukiohjelmat

Pohjoismaiden ministerineuvoston tukiohjelmia hallinnoi Pohjoismainen kulttuuripiste. Hankkeilla tuetaan pohjoismaista yhteistyötä. Lisäksi mukana voi olla organisaatioita Baltiasta ja Luoteis-Venäjältä.

Norden 0–30

Ohjelma tukee lasten ja nuorten omia projekteja sekä vahvistaa heidän mahdollisuuksiaan järjestäytyä, vaikuttaa ja osallistua poliittiseen, sosiaaliseen ja kulttuurialan toimintaan. Kohderyhmänä ovat lapset ja enintään 30-vuotiaat nuoret.

Lue lisää Pohjoismaisen kulttuuripisteen verkkosivuilta.

Volt

Volt on kulttuuri- ja kieliohjelma lapsille ja alle 26-vuotiaille nuorille. Tukea voi hakea hankkeisiin, joissa painotetaan lasten ja nuorten omaa luovaa tekemistä taiteen ja kulttuurin alalla.

Lue lisää Pohjoismaisen kulttuuripisteen verkkosivuilta.

 

Tieto- ja neuvonta- ja ohjausalan kansainvälispalvelut Opetushallituksessa

Tieto on oikeus. Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta tavoittavat suuren joukon nuoria, joille itsenäinen tiedonhaku esimerkiksi kansainvälisistä mahdollisuuksista ei välttämättä tule mieleen. Se ei aina johdu siitä, että kansainvälisyys ei kiinnosta, vaan nuorten voi olla vaikea uskoa, että myös heidän kansainvälisiä kokemuksiaan saatettaisiin tukea ja rahoittaa. Siksi oma rooli merkittävänä tietoa, neuvontaa ja ohjausta tarjoavana ammattilaisena on hyvä tunnistaa. Alla esitellyt palvelut soveltuvat hyvin myös etsiville ja työpajavalmentajille.

Maailmalle.net

Palveluun on koottu tietoa ja kokemuksia nuorten kansainvälistymismahdollisuuksista eri elämänvaiheissa. Palvelu sopii myös työvälineeksi ohjaus- ja neuvontatyöhön.

Eurodesk 

Eurooppalainen  nuorisotiedotusverkosto, joka jakaa tietoa kansainvälisistä mahdollisuuksista sekä suoraan nuorille että nuorten parissa toimiville. Suomen Eurodesk keskittyy nuorten kansainvälisiin mahdollisuuksiin koulun ulkopuolella eli esimerkiksi nivelvaiheissa sekä harrastus- ja kansalaistoiminnassa.

Euroguidance 

Eurooppalainen verkosto, joka edistää ohjausalan kansainvälistymistä. Suomen Euroguidance välittää tietoa ja kouluttaa ohjausalan ammattilaisia, jotta he voivat neuvoa ja ohjata asiakkaitaan hankkimaan kansainvälistä osaamista sekä Suomessa että ulkomailla.

Kansainvälistymispalvelut tarjoavat ammattilaisille tietoa, neuvontaa, koulutusta ja työkaluja omassa työssä hyödynnettäväksi. Lisäksi ne luovat alan toimijoille itselleen mahdollisuuksia kansainvälistyä ja kehittää osaamistaan eurooppalaisessa kontekstissa.

 

Työvälineitä kansainvälisyysohjaukseen

 

Tiedot artikkeliin on koonnut Inton viestintäpäällikkö Hilma Ruokolainen, joka on virkavapaalla 1.9.2020–31.3.2021 EU:n nuoriso-ohjelmien kansallisesta toimistosta (Opetushallitus).

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry