Into rekrytoi kaksi hanketyöntekijää Pohjois-Suomeen

Into käynnistää Lapin alueella 1. kesäkuuta alkaen hankkeen, jonka johdosta rekrytoimme määräaikaiseen työsuhteeseen kaksi hanketyöntekijää. KoVa – Kohteesta vaikuttajaksi, Miten lisätä marginalisoidussa asemassa olevien vaikuttamismahdollisuuksia? -hankkeen työntekijät toimivat osana Inton työyhteisöä, yhteistyössä hankkeen kumppaneiden kanssa sekä tiiviissä vuorovaikutuksessa hankkeen muiden toteuttajien kanssa.

Hanketyöntekijät:

  • Työskentelevät hankesuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.
  • Perustavat seutukunnan tarpeisiin vastaavia ja osallistujiensa tarpeiden mukaisia vaikuttajaryhmiä nuorten työpajaympäristöissä ja yhteistyössä verkostojen kanssa.
  • Kutsuvat ja kannustavat mukaan nuoria, antavat välineitä vaikuttamiseen sekä mahdollistavat nuorten vaikuttamisen näiden tärkeiksi kokemiin asioihin.
  • Kehittävät ja testaavat toimintamalleja sekä menetelmiä haavoittuvassa asemassa olevien nuorten osallisuuden tukemiseksi.
  • Toimivat muiden nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten kanssa verkostoyhteistyössä.
  • Mahdollistavat vaikuttajaryhmien tuottaman tiedon levittämistä.

Pidämme tärkeänä, että haluat lisätä haavoittuvassa asemassa olevien nuorten osallisuutta ja sinulla on sellaisesta jo aiempaa kokemusta. Me puolestamme tarjoamme työyhteisön, jossa on vahvaa asiantuntemusta sekä innostusta etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan kehittämiseen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin (päätoteuttaja) ja Nuorten Palvelun kanssa.

Tiiviisti hankkeesta:

Hankkeen tarkoituksena on antaa haavoittuvassa tai marginalisoidussa asemassa oleville nuorille tila tulla kuulluiksi ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä luoda toimintamalleja ja kanavia, joiden kautta yhdenvertainen osallisuus Pohjois-Suomessa vahvistuu. Hankkeen toiminta vahvistaa siihen osallistuvien nuorten uskoa siihen, että heitä
halutaan kuulla ja heillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa. Hankkeessa tuodaan erityisesti Pohjois-Suomeen, mutta myös valtakunnalliseen keskusteluun, tietoa ja konkreettisia esimerkkejä marginalisoitujen nuorten osallisuuden esteistä sekä luodaan uusia malleja ja jaetaan hyviä käytänteitä nuorten aikuisten yhdenvertaisen osallisuuden
vahvistamiseksi.

Hankkeen tulosten pohjalta tuotetaan valtakunnallinen vaikuttajaryhmän valmennusmalli nuorten työpajatoiminnasta vastaaville ammattilaisille ja luodaan vaikuttajatoiminnalle monistettavissa oleva toimiva alusta ja muoto kuntien rakenteissa/kuntien alueella siten, että se on nuorilähtöistä ja tukee nuorten yhdenvertaista osallisuutta sekä rakentaa vaikuttamispolkuja paikallisyhteisöistä kuntien ja hyvinvointialueiden päätöksentekoprosesseihin.

Mistä sinä innostut?

Mitä Into odottaa hakijalta: 

  • soveltuvaa koulutusta
  • vahvaa kokemusta haavoittuvassa asemassa olevien nuorten kanssa työskentelystä
  • hyviä vuorovaikutustaitoja ja verkostoissa toimimista, myös etävälinein 
  • kokemusta nuorten ryhmien kanssa työskentelystä ja niiden ohjaamisesta
  • kokemusta hankemuotoisesta työskentelystä
  • hyvää suullista ja kirjallista ilmaisua suomeksi
  • hyvää työpajatoiminnan ja sen toimintaympäristöjen tuntemusta
  • matkustusvalmiutta 

Työsuhteeseen liittyvät lisätiedot:

Työtehtävä on määräaikainen ja kestää 29.2.2028 asti. Työ alkaa aikaisintaan 1.6.2025 tai sopimuksen mukaan. Hankkeeseen tehtävä työ sijoittuu Kemiin ja Rovaniemelle. Lähtökohtaisesti haemme yhtä työntekijää kumpaankin kaupunkiin. Palkka sijoittuu hakijan kokemuksesta ja koulutuksesta riippuen 2900-3200 euron välille.

Työyhteisömme mahdollistaa etätyön, mutta pääsääntöisesti maanantaisin kokoonnumme toimistollemme Helsingin Itä-Pasilaan. Hanketyöntekijöiden odotetaan saapuvan noin kuukausittain Helsinkiin ja vierailevan tarvittaessa hanketyön takia myös Oulussa.

Kiinnostuitko tehtävästä? Kysy lisää toiminnanjohtaja Timo Kontiolta. Puhelimella hänet tavoittaa numerosta 040 760 1778 ja sähköpostitse osoitteesta etunimi.sukunimi@intory.fi. 

Hae avointa tehtävää pe 16.5.2025 klo 17 mennessä täyttämällä Webropol-hakulomake: 

Kemi-Tornion alue: https://link.webropolsurveys.com/S/D87E9430A21539C6

Rovaniemi: https://link.webropolsurveys.com/S/61FAB8F98F848082
 
Haastattelut järjestämme etänä välittömästi hakuajan päätyttyä. 

Ett Finland där ingen ska behöva klara sig ensam

Me olemme Into — etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:

Rohkeasti, inhimillisesti, yhdessä.  

Into on etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan asiantuntijaorganisaatio. Edustamme yli 260 työpajaa sekä 600 etsivää nuorisotyöntekijää Suomessa. Etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla työskentelee yli 2000 ammattilaista.

Tutustu meihin:  
Lisätietoa yhdistyksestämme

Sosiaalisessa mediassa @intolaiset 

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry