Miltä musta tuntuu – onks täs järkee? Reflektio etsivänä olemisesta

Lapinjärven etsivä nuorisotyöntekijä Markku Vilonen puhui Uudenmaan etsivien aluetapaamisessa Myrskylässä 3.6.2025 koskettavasti siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia työ hänessä herättää. Into pyysi ja sai luvan julkaista puheen koko valtakunnan etsivien ja muiden kiinnostuneiden saataville. Sen teemme ylpeydellä, sillä ihan joka päivä ei pääse kuulemaan taikka lukemaan näin suoraa ja syvää puintia etsivänä nuorisotyöntekijänä olemisesta.

Kirjoittaja ja puheen alkuperäinen hetki Myrskylässä 3.6.2025. Vasemmalla etsivän nuorisotyön aluekoordinaattori Katriina Norring. kuva: Nina Kyyhkynen, Myrskylän etsivä nuorisotyö

Joskus nuori sanoo: ”Mul ei ois ketää, jos mul ei ois sua.”

Aika hullu lause – mähän oon vaan töissä täällä. Siin on samaan aikaan jotain ihanaa ja vähän pelottavaakin. Mut antaa mulle ajatusta miks mä oon tässä.

Mua aina vähä vituttaa, kun puhutaan ”asiakkaista” ja ”asiakkuuksista”. Ne tuntuu musta jotenkin niin kaukaiselta ku nää ihmiset on mulle niin paljon enemmän. Kun vaikka mä oonkin vaan töissä täällä, useimmiten nää kohtaamiset menee ihan älyttömiin syvyyksiin. Ne jättää jälkiä, elinikäsiä sellasia. Ja onneks niin käy joskus myös toistekin päin. On ihan fantastista kun joku vanha tuttu nuori jostain vaikka jopa 10 vuoden takaa laittaa viestiä ja haluu päivittää kuulumisia. Siit tulee olo, et jotain on menny ja tehty oikein.

Toki siinä, että luottamussuhteet on tosi merkityksellisiä ja isoja niin ei se aina oo pelkkää riemumarssia. Joskus nuori kenen kaa oot tehny jo pidemmän aikaa yhteistyötä haluu valehdella ja vähätellä omia juttujaan mulle kun se ei haluu tuottaa mulle pettymystä, että asiat ei ookkaan edenny. Hän haluu suojella mun tunteita vaikka mä kuinka yritän näyttää että kaikista maailman ihmisistä mulle hän ei vois mitenkää tuottaa pettymystä. Mut kai sekin kertoo molemminpuoleisesta välittämisestä tai jostain sellasesta.

Yks huomio siihen kun on paikkakunnan ainoa etsivä nuorisotyöntekijä on se, ja tää saattaa tulla teille kaikille ihan hirveenä shokkina ja kuulostaa ihan pöyristyttävältä, mutta joidenkin mielestä mä en oo ihan super mahtava ja ihana ja hyvä tyyppi. Ja vaikka mitä mä tekisin, niin meil ei vaa lähe hommat synkkaamaan ollenkaan ja nuori ei haluu olla mun kaa missää tekemisissä. Ja se on tietysti ihan fine. Mut aina se jää mietityttämään kun ei ookkaan mitään valinnanvaraa eikä meillä hirveesti oo ketään tai mitään muuta palveluu edes tarjota. Katoaako hän vai saako hän semmosta jeesiä mitä kaipais?

Toinen esimerkki on vaikee lukee ääneen. Ja vaikee kirjottaa. Viime vuonna viikko ennen joulua nuori päätti että hänen aikansa on täysi.

Mä oon siitä niin pahoillani, etten mä osannu auttaa.

Mä oon niin pahoillani, etten mä ees tajunnu et sä olit nii rikki.

Mä oon niin pahoillani, etten mä ollut siinä silleen, et sä oisit voinu ajatella et mä voisin olla sun apuna.

Mul on sua iha järkky ikävä. Mut mä muistan sun naurun ja sun hassut jutut. Ja ne onneks on päällimäisenä mun mielessä susta ja ne muistot jää elää, ja sellanenhan sä just olit. Nauravainen hassuttelija.

Me saatetaan monelle nuorelle olla viimeisiä kontakteja palveluiden ja muiden kuvioiden pyörteissä, mutta myös samalla sit se ensimmäinen mikä oikeesti sille nuorelle jää pysyvämmäks.

Siks mä koen olevani aika etuoikeutettu. Saan tehdä työtä mitä mä rakastan ja työtä missä mä voin oikeesti vaikuttaa. Ja ei sen vaikuttamisen tarvi ees aina olla mitenkää ihmeellistä tai suurta – se, että vaan on olemassa nuoren elämässä mukana on jo paljon.

Ja joo, eihän tää aina mitää herkkuu oo. Ja monesti miettii et kuinka paljon kaikkia muiden murheita jaksaa kannatella omilla hartioillaan ku onhan täs itelläki vaikka ja mitä paskaa minkä kaa välillä omanki pään sisäl pitäis jaksaa painii. Mut siks toisaalta mulle tuo voimaa, että voi auttaa tavalla tai toisella että jollain muulla vois ees hetken verran, ees napsun verran olla kivempi olla olemassa. Helpommin mä oman rikkinäisyyden kestän ku muiden. Ne kohtaamiset voi kuitenki olla jollekin ihan kaikki.

Yks nuori sano mulle pari viikkoa sitten, että: ”Sä saat aina mun sydämen hymyilemään.”

Kyl täs on järkee – siltä musta tuntuu.

Markku Vilonen
etsivä nuorisotyöntekijä / uppsökande ungdomsarbetare
Lapinjärven kunta / Lappträsk kommun
IG: @vilonen9 / @etsivamake

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry