Kun ääni ei kanna – nuorten vaikuttamisen esteet ja hiljaisuuden hinta

Tässä blogissa Elina Elme Nuorten Palvelu ry:stä avaa lukijoille nuorten vaikuttamisen esteitä. Elme on tarkastellut ilmiötä omassa työssään kouluttajana jo usean vuoden ajan. Hän uskoo, että jokaisella on oikeus empaattiseen kohtaamiseen ja mahdollisuuteen vaikuttaa omaan elämäänsä sekä ympäröivään yhteiskuntaan.

Nuorten osallisuus ei ole kaunis tavoite, vaan elävän demokratian ja kestävän yhteiskunnan elinehto. Kun nuori kokee, että hänen mielipiteillään on merkitystä ja että hän voi vaikuttaa omaan ympäristöönsä, syntyy pohja luottamukselle ja aktiiviselle kansalaisuudelle.  

Silti todellisuus on karu: monien ääni ei kanna päätöksentekoon asti. Heikoimmin se kuuluu niillä, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa ja marginalisoidussa asemassa.  

Kun puhumme haavoittuvassa asemassa olevista ja marginalisoiduista nuorista Suomessa, tarkoitamme monimuotoista joukkoa. Heitä yhdistää yksi asia: he ovat vaarassa jäädä päätöksenteon ja osallisuuden ulkopuolelle. Tähän ryhmään kuuluvat talousvaikeuksissa kamppailevat, pitkäaikaistyöttömät ja koulutuksen ulkopuolella olevat, sekä ne, jotka yrittävät selvitä mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa. Mukana ovat myös nuoret, joilla on vamma tai pitkäaikaissairaus, neurokirjon nuoret, maahanmuuttajataustaiset ja monikieliset nuoret sekä turvapaikanhakijat ja paperittomat.  

Haavoittuvassa asemassa ovat usein myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat; he, jotka elävät sijaishuollossa tai kodin ulkopuolelle sijoitettuna sekä he, jotka kantavat traumaattisia kokemuksia sodasta, väkivallasta tai syrjinnästä.  

Osallistumisen esteiden kerrostuvat  

Kyse ei ole yksittäisten nuorten passiivisuudesta, vaan syvemmälle juurtuneesta rakenteellisesta ongelmasta. Esteet, jotka sulkevat ovia ja vaientavat ääniä, kietoutuvat toisiinsa ja ulottuvat näkyvistä käytännön asioista syvälle identiteettiin, historiaan ja yhteiskunnan valtarakenteisiin.  

Pintatasolla esteet ovat niitä, jotka kuka tahansa tunnistaa: kalenteriin sopimattomat kokoontumisajat, hankalasti saavutettavat tilat, kalliit matkakulut ja puuttuvat kulkuyhteydet. Esteettömyys ja saavutettavuus ei useinkaan toteudu.  

Jos tieto ei ole siellä missä nuoret liikkuvat fyysisessä ja digitaalisessa maailmassa, nuori ei saa koskaan tietoa osallistumisen mahdollisuudesta. Ja vaikka tieto tavoittaisi, se voi olla niin byrokraattisesti muotoiltu, että viesti ei houkuttele tarttumaan tilaisuuteen.  

Tilaisuudet voivat tuntua suunnitelluilta niille, jotka tuntevat pelin säännöt. Uudelle tulijalle koko vaikuttamisen maailma voi tuntua vieraalta, jopa vihamieliseltä. 

Oletko katsonut pinnan alle? 

Pintatason näkyvimpien esteiden korjaaminen, kuten ajan siirtäminen tai paikan vaihtaminen ei vielä tee osallistumisesta aidosti saavutettavaa. Miksi?  Koska pinnan alla kulkee toinen, tiukempi kerros esteitä. Ne ovat rakenteellisia ja kulttuurisia muureja, joita ei voi ohittaa pelkällä hyväntahtoisuudella.  

Monelle nuorelle vaikuttamisen maailma on kuin kartalta puuttuva maa. Sinne johtavat reitit kulkevat verkostojen, järjestöaktiivien ja päättäjien kautta. Ne liittyvät piireihin, joihin monella ei ole mitään yhteyttä. Pitää tuntea oikeat ihmiset tai pelin säännöt jo valmiiksi.  

Kielimuuri tekee kuilusta syvemmän. Olipa äidinkieli suomi tai joku muu, muodollinen vaikuttamiskieli ei ole nuorille luonteva tapa ilmaista itseään. Jo ensimmäisessä kohtaamisessa voi syntyä tunne: minä en kuulu tähän.  

Jäykät ja muodolliset prosessit pitävät portit kiinni. Päätöksiä tehdään kokouksissa, jotka kulkevat vuosikymmeniä vanhojen kaavojen mukaan. Nuorelle voi olla hämmentävää, että “vaikuttaminen” tarkoittaa tuntikausien istumista pöydän ääressä seuraamassa käsittelyjärjestystä, jossa oma ääni mahtuu hädin tuskin väliin. 

Kun asioiden eteneminen kestää kuukausia ja lopputulos on kompromissi, jonka vaikutuksia ei heti näe, into osallistua hiipuu nopeasti.  

Valitettavan usein tämä kaikki tiivistyy näennäisosallistamiseen. Tilaisuudet näyttävät ulospäin osallistavilta, mutta niiden kulku on rakennettu niin, että nuorten sanomisilla ei ole todellista painoarvoa. Mielipiteitä ja näkemyksiä kyllä kysytään, mutta suunnitelmat ovat valmiit. Kukaan ei myöhemmin kerro, mihin nuorten mielipiteet päätyivät.  

Tämä ei ainoastaan estä todellista vaikuttamista, vaan myös rapauttaa luottamusta koko järjestelmään. Kun kerran huomaa, että oma osallistuminen oli pelkkä muodollisuus, kynnys kasvaa valtavaksi.  

Näkymättömille esteille ei aina ole edes sanoja 

Esteitä syntyy myös näkymättömistä viesteistä. Symbolinen poissulkeminen on sitä, että viestintämateriaaleissa, tapahtumissa ja toimintatavoissa ei näy omaa kieltä, kulttuuria, sukupuoli-identiteettiä tai elämäntilannetta.  

Hiljainen viesti on selvä: tämä ei ole sinua varten. Usein poissulkeminen ei ole tietoista, mutta sen vaikutus on todellinen.  

Vielä syvemmällä ovat psykologiset ja emotionaaliset esteet. Haavoittuvassa asemassa olevilla nuorilla voi olla heikko itsetunto. Se kumpuaa toistuvasta kokemuksesta, että oma ääni ei paina mitään tai että mikään ei kuitenkaan muutu. Opittu avuttomuus tekee tehtävänsä: pettymykset ja epäonnistumiset kasautuvat niin, että lopulta ei enää edes yritetä.  

Traumataustat ja pelko altistumisesta voivat tehdä osallistumisesta uhkaavan kokemuksen. Vaikuttamiseen liittyvä julkisuus, uusien ihmisten kohtaaminen tai aiempien kokemusten varjo voivat nostaa esiin turvattomuuden tunteen. Moni on sisäistänyt ajatuksen, että hänen kuuluu olla hiljaa. Jos oman mielipiteen esittäminen on johtanut rangaistukseen, häpeään tai mitätöintiin, kynnys osallistua kasvaa lähes ylittämättömäksi. 

Nämä esteet eivät synny tyhjiössä. Kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat kohdanneet syrjintää, epäluottamusta viranomaisiin tai ulkopuolisuutta yhteiskunnasta, asenne voi siirtyä nuoremmille. Joissain yhteisöissä vaikuttaminen ei kuulu tapoihin, vaan nuorilta odotetaan kuuliaisuutta ja hiljaisuutta. Näkymättömyyden kulttuuri juurtuu syvälle. Ja sen murtaminen vaatii enemmän kuin yksittäisiä tilaisuuksia tai kampanjoita. 

Hiljaisuuden hinta – mitä menetämme, kun emme kuule? 

Kun näitä esteitä tarkastelee yhdessä, ne piirtävät synkän kuvan ajastamme. Hyvinvointi- ja kansalaisyhteiskunnan rakenteet ovat murroksessa, luottamus instituutioihin heikkenee, eriarvoisuus kasvaa ja yhteisöllisyyden siteet ohenevat. 

 Näiden esteiden yhteisvaikutus repii kuilua nuorten ja päätöksenteon välillä ja vie yhteiskunnalta moninaisen tiedon ja kokemuksen, jota ilman päätökset jäävät vajaiksi.  

Kun haavoittuvassa asemassa olevien nuorten ääni jää kuulumatta, menetämme myös mahdollisuuden rakentaa päätöksiä, jotka todella heijastavat koko yhteisön tarpeita ja todellisuutta. Hiljaisuus ei tarkoita, ettei nuorilla olisi ajatuksia tai halua vaikuttaa – se kertoo, että reitti vaikuttamisen areenoille on tukittu näkyvin ja näkymättömin estein. 

 Jokainen kuulematta jäänyt ääni on menetetty näkemys, menetetty tarina ja menetetty mahdollisuus parempaan yhteiskuntaan. Kun tämä hiljaisuus jatkuu, se ei ainoastaan eristä nuoria, vaan kaventaa koko demokratian perustaa.  

Tämä hiljaisuus maksaa paljon: se vie yhteiskunnalta moninaisen osaamisen ja tiedon, joka voisi parantaa päätöksiä ja palveluita. Se vie nuorilta itseltään kokemuksen merkityksellisyydestä ja kuulumisesta. Ja se vie meiltä kaikilta luottamuksen siihen, että demokratia kuuluu kaikille.  

Jos haluamme rakentaa kestävän ja yhdenvertaisen tulevaisuuden, meidän on ensin uskallettava katsoa näitä esteitä suoraan. Esteiden purkaminen alkaa niiden hyväksymisestä todellisiksi ja tärkein muutos syntyy asenteesta.  

Esteiden poistaminen ei ole sivujuonne, se on koko prosessin lähtökohta. Esteiden purku ei ole nuorten vastuulla, se on aikuisten, päättäjien ja järjestäjien velvollisuus. 

Kohtaamisen merkitys osallisuuden rakentumisessa  

Osallisuus ei synny tyhjiössä, se rakentuu kohtaamisissa. Jokapäiväisissä tilanteissa opettajien, nuorisotyöntekijöiden, sosiaalityöntekijöiden, harrastusohjaajien ja vertaisryhmien kanssa. Arjen pienillä teoilla on valtava merkitys nuoren osallisuuden rakentumisessa. Kun nuori saa positiivisia kokemuksia vaikuttamisesta omaan arkeensa, voi se kasvaa luontevaksi osaksi identiteettiä ja madaltaa kynnystä osallistua myöhemmin myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. 

Myönteiset kohtaamiset, joissa nuoren ääni otetaan todesta, vahvistavat käsitystä toimijuudesta ja kyvystä vaikuttaa. Negatiiviset kohtaamiset, joissa nuoren ääni sivuutetaan tai kyseenalaistetaan, voivat syventää kokemusta ulkopuolisuudesta.  

Elina Elme  
Nuorten Palvelu ry 

Kategoriat

• Ratkaisu