Kategoria: Blogi

Nuorten työllisyystilanne ei parane kikoilla, vaan pitkäjänteisillä palveluilla

Suomen työttömyysaste on korkeammalla kuin vuosikymmeneen. Kausi- ja satunnaisvaihtelun huomioivan työttömyyden trendiluvun taso on historiallisen heikko. Merkittäviä työttömyyttä pahentavia tekijöitä on monta. Yhtäältä korkotaso nousi vuosikymmenen alussa, kun inflaatiota haluttiin torjua. Tämän myötä kotitalouksien ostovoima heikentyi. Toisaalta teollisuudessa investointeja ei ole tehty riittävästi ja esimerkiksi rakennusteollisuus on romahtanut. Vientiteollisuus on yskinyt. Samaan aikaan julkisen talouden tasapainotustoimet ovat syöneet kotitalouksien ostovoimaa, minkä myötä kotitaloudet ovat alkaneet vähentää kulutusta ja säästää. 

Sosiaalisen vahvistajan oma hyvinvointi keskiössä 

Jotta nuoria voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla, on tärkeää, että myös työntekijät ja työyhteisöt voivat hyvin. Työhyvinvointi syntyy arjen kohtaamisista, toisten tukemisesta ja yhteisöllisyydestä. Tässä blogissa NUOLI – Nuori mieli työyhteisössä -hankkeen asiantuntija Saija Koskensalmi MIELI ry:stä pohtii, miksi oman ja työyhteisön hyvinvointiin panostaminen on osa sosiaalisen vahvistamisen ydintä.

Nuorisotyön viikko: tarinaa etsivästä nuorisotyöstä ja työpajatoiminnasta

Nuorisotyön viikolla 2025 pysähdymme kuuntelemaan etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan ammattilaisten tarinoita työn parista. Korkeakouluharjoittelijamme Wilma Isoranta haastatteli kentän ammattilaisia osana Nuorisoalan 100 tarinaa nuorisotyöstä -kampanjaa. Lue tarinat oheisesta artikkelista!

Mitä tuumaa esihenkilö – toteutuuko sosiaalinen vahvistaminen työpaikoilla? 

Millaista on työyhteisöjen arki esihenkilön silmin ja mitä he tuovat esiin nuorten työntekijöiden asemasta? Esihenkilöiden kokemuksia selvitettiin Nuoli nuori mieli työyhteisössä hankkeessa osallistujille teetetyllä kyselyllä. Selvitimme, kuinka sosiaalisen vahvistamisen teemat näyttäytyvät työpaikoilla ja minkälaisia tarpeita esihenkilöillä on siihen liittyen. Tekstissä kyselyn oppeja pohtii projektiasiantutija Emmi Paananen.

”Oon aina arvostanut, että on ollut ulkopuolinen ihminen tukena”. Etsivä nuorisotyö koulupudokkaita tavoittamassa

Hämeenlinnan etsivässä nuorisotyössä tunnettiin huolta: kaikkia opintonsa keskeyttäneitä ei tavoiteta. Etsivät nuorisotyöntekijät Kukka Heiskanen (VAMK) ja Maria Peltola (TAMK) lähtivätkin YAMK-opinnäytetyössään tutkimaan koulupudokkaiden tavoittamista ja työn tunnettavuuden lisäämistä. Tutkimusaineisto kerättiin etsivän nuorisotyön nuorille toteutetuilla haastatteluilla ja vierailuilla 2. asteen oppilaitoksiin. Näin saatiin niin merkityksellistä tietoa nuorten tavoitteluprosessin kehittämiseksi kuin myös keinoja oppilaitosyhteistyön ja etsivän nuorisotyön tunnettavuuden vahvistamiseksi.

Luopuminen. Pirkanmaan aluekoordinaattori Kärki kiittää ja kuittaa

Pitkäaikainen etsivän nuorisotyön aluekoordinaattori, kansanterapeuttinakin tunnettu Tuomas Kärki pohdiskelee luopumisen taitoa. Viime vuodet ovat tuoneet ammatilliselle kentällemme paljon arvokasta. Aiempaan hyvään takertumisesta on kuitenkin myös osattava päästää irti, jotta katse voi siirtyä siihen, mikä on vasta kasvamaisillaan. Tämä on totta myös kirjoittajan itsensä kohdalla: koordinaatiotehtävä on nyt takana, edessä siintää uutta – ja matkalla sopii ottaa oppia nuorista.

Voimaa ja suuntaa työelämän kynnyksellä

Miten nuorta voidaan tukea niin, että hän löytää oman polkunsa ja kiinnittyy kestävästi työelämään? Tässä blogissa Stadin AO:n Nuorten työpajojen työvalmentaja Sirpa Tamminen nostaa opinnäytetyönsä pohjalta esille, miksi nuoren voimaantuminen ja vahvuuksien löytyminen on ratkaisevaa hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisessä. Ja mitä tulee tehdä, jotta yksikään polku ei pääty umpikujaan.

KuntaKimpat ponnistaa Jelppiverkon kokemusten pohjalta

Taloushaasteet ja nuorten määrän väheneminen ovat saaneet monet kunnat etsimään uusia tapoja turvata nuorten palvelut. Pohjois-Pohjanmaalla jo lähes 20 vuotta toiminut Jelppiverkko on osoittanut, että hallinnollisesti keskitetty ja yhteisesti koordinoidun kuntayhteistyön malli voi säästää resursseja sekä vapauttaa aikaa nuorten kohtaamiseen. Nyt KuntaKimpat-hanke vie toimintamallia eteenpäin ja etsii mukaan pieniä kuntia, jotka haluavat kehittää nuorisotyötään yhteistyön voimin.

Tanskasta oppeja nuorten rikosten ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn – etsivän nuorisotyön studyvisit

Espoon etsivä nuorisotyö sukelsi keväisessä Tanskassa syvälle jengirikollisuuden ennaltaehkäisyn arkeen. Opintomatka tarjosi konkreettisia esimerkkejä siitä, miten monialainen yhteistyö ja nuorten osallisuus voivat rakentua hieman erilaisista lähtökohdista kuin koto-Suomessa. Vaikka Tanskan vierailukohteissa kyse ei ollutkaan juuri etsivästä nuorisotyöstä – tai ehkäpä juuri siksi – kokemus sai Espoon etsivät katselemaan omaakin työtä uudenlaisista kulmista.

Miltä musta tuntuu – onks täs järkee? Reflektio etsivänä olemisesta

Lapinjärven etsivä nuorisotyöntekijä Markku Vilonen puhui Uudenmaan etsivien aluetapaamisessa Myrskylässä 3.6.2025 koskettavasti siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia työ hänessä herättää. Into pyysi ja sai luvan julkaista puheen koko valtakunnan etsivien ja muiden kiinnostuneiden saataville. Sen teemme ylpeydellä, sillä ihan joka päivä ei pääse kuulemaan taikka lukemaan näin suoraa ja syvää puintia etsivänä nuorisotyöntekijänä olemisesta.

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry