Kuuleeko työelämä? Nuoret ja yhteiskunta

Kuuleeko työelämä? -blogisarja on Inton uusi konsepti, jossa hanketyön teemat heräävät eloon asiantuntijoiden kirjoituspöydillä. Blogeissa pohditaan, kuinka tehdä työelämästä nuorimyönteisempi ja mieliystävällisempi. Kirjoittajina toimivat nuori kokemusasiantuntija Roosa ja mielenterveyslääkäri Erkko NUOLI nuori mieli työyhteisössä -hankkeen asiantuntijaryhmästä. Tässä tekstissä Roosa ja Erkko keskustelevat siitä, milloin ja miten nuori kokee kuuluvansa osaksi yhteiskuntaa.

Kuva: Roosa ja Erkko toimivat NUOLI – Nuori mieli työyhteisössä -hankkeen asiantuntijaryhmän jäseninä.

Erkko: Roosa, missä vaiheessa nuori kokee tulevansa osaksi yhteiskuntaa?

Roosa: Ainakin itsellä se tuli aika yllättävästi vastaan. Ensin sanottiin, että älä sinä stressaa yhteiskunnallisista asioista. Olet vielä nuori. Sain kannustusta ja kehuja ylioppilaaksi valmistumisesta. Aktiivisuuttani arvostettiin vapaaehtoistyössä. Koin tekeväni jotain sellaista, mitä pidin hyödyllisenä – olin jo mielestäni osa yhteiskuntaa.

Silloin kannustus muuttui: sanottiin, että ´tee jotain järkevää´ ja toisaalta ´nauti ja koe vielä, kun olet vielä nuori.´

Erkko: Kannustaminen vaihtui ohjaavammaksi?

Roosa: Jotain muutakin tapahtui. Siihen reagoitiin voimakkaasti, kun pidin välivuosia ja tutustuin maailmaan. Kannustaminen ja kiinnostus edistymistäni kohtaan loppui. Tilalle tuli kommentteja siitä, miten nuoret eivät kanna vastuuta tai osallistu yhteiskuntaan vaan elää vaan ´omannäköistä elämäänsä.´

Erkko: Olen huomannut ikääntyvistä ihmisistä, että he alkavat kaipaamaan sitä ihan tavallista. Kaikkia poikkeamia ja ääri-ilmiöitä pyrkii palauttamaan takaisin keskiarvoon. Nuoren kannattaa tunnistaa se, ettei olekaan nuoruudessa etenemässä vanhempien polvien kanssa samaan suuntaan. Nuori etsii erottautumista, omaa itseään. Vanha uskoo että kannattaa kuitenkin tehdä turvalliseksi ja hyväksi todetulla tavalla asioita.

Me olemme enemmän turvassa kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Me vain tunnumme yrittävän ratkaista kaikki asiat yksin.

”Ei muuten tule onnistumaan yksinpärjääminen!”

Roosa: Ei muuten tule onnistumaan yksinpärjääminen! Yksin ei saa pidettyä elämän kokoista korttitaloa pystyssä. Me nuoret olemme syntyneet maailmanloppuun. Ei tilanteessa ole meille mitään uutta. Itse olen ratkaissut asian niin, että jaan arkeani muiden nuorten aikuisten kanssa. Kaikki osaa jotain eikä kenenkään tarvitse osata kaikkea. Yhdessä tekemällä myös ADHD:n vaikutukset tulevat huomioiduiksi.

Erkko: Nerokasta! Tämä on suunta, jonka olen myös vastaanottojen perusteella voinut havaita: ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan, jotta saavat tehtyä asioita valmiiksi asti. Yksi tarvitsee apua aloittamiseen, toinen toteuttamiseen ja kolmas loppuun asti saattamiseen. Yhdessä he saavat paljon enemmän aikaan kuin milloinkaan erikseen. Erityisesti toiminnanohjauksen haasteet ajavat ihmisiä yhteistyöhön.

Roosa: Siinä se meidän salaisuus on. Se, millä asiat muuttuvat ratkaisevasti parempaan: yhteistyö.

Erkko: Turva, luottamus, yhteistyö. Selkeät roolit ja tulevaisuuteen kurottavat esikuvat. Kaikki tämä sukupolvien yli kommunikoiden, emootioiden merkityksen muistaen…

Roosa: Sä kysyit blogisarjan alussa, miten ohjeistaa lapsiasi.

Sanoisin, että ole oma itsesi ja opi niin hyvät yhteistyötaidot kuin mahdollista.

Erkko: Sopii muuten ohjeeksi ihan kaikille!

Tulevaisuuden yhteiskunta näyttää yhteistyöltä ja roolijaoilta, jotka perustuvat keskinäiseen luottamukseen. Jaettu turva ja emotionaalinen yhteys luovat yhteisöjen tunnelman. Nuoret ovat kaikessa tässä jo edellä. Suunta ei ole muuttumassa. Oletko sinä mukana?

Lue myös aikaisemmat blogit

Teksti:

Roosa Humisto & Erkko Klemetti

NUOLI nuori mieli työyhteisössä -hankkeen asiantuntijaryhmä

Lue lisää NUOLI -hankkeesta: Kun nuori siirtyy työelämään – materiaaleja ja koulutusta työelämään ja ohjaustyön tueksi

Nuoli – nuori mieli työyhteisössä -hanke liittyy Suomen kestävän kasvun ohjelmaan, jolla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelman rahoitus tulee EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU) ja rahoituksen on myöntänyt sosiaali- ja terveysministeriö osana RRP5-pakettia. 

Hanketyön tavoitteena on vahvistaa työyhteisöiden ja esihenkilöiden kykyä vastaanottaa ja tukea nuoria, työuran alussa olevia henkilöitä sekä vahvistaa työyhteisöjen mieliystävällisyyttä. Hankkeen toteuttavat Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry sekä MIELI Suomen mielenterveys ry

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry