Lausunto nuorten työllistymissetelistä

Julkaisutyyppi: Lausunto

Kriittinen, muutosehdotuksia sisältävä lausunto Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllistymissetelistä

Inton näkemyksen mukaan nuorten työllistymisen vauhdittamiseksi ehdotettu setelimalli kohdentuu lain perusteluissa mainittuun rakennetyöttömyyteen korkeintaan sattumanvaraisesti. Tällaisenaan esityksen kuvaamaa nuorten työllistymisseteliä ja siihen liittyviä järjestelyjä ei voida pitää laajemmin kannatettavina.

Into katsoo, että työllistymissetelin voisi kohdentaa huomattavasti nyt esitettyä vaikuttavammin, jos nuorten kohderyhmää rajattaisiin siten, että setelioikeus tarjottaisiin vain ammatillisen perustutkinnon suorittaneille nuorille.

Vaihtoehtoisesti setelin toteutus ja toimeenpano voitaisiin rakentaa keinoiltaan ministeriön esittämää monipuolisemmaksi. Setelijärjestelyin voisi tukea työsuhteita, joissa nuorella olisi nimetty ohjaus- tai valmennustyöntekijä sekä mahdollisuus osoittaa osaamistaan opinnollistetuissa työtehtävissä. Setelijärjestelyjä varten luodut paikalliset yhteistyörakenteet tukisivat kyseessä olevien tahojen keskinäistä verkostoitumista ja nuorten työelämäpoluille hyödyllistä monialaista yhteistyötä myös työllistymisseteliin liittyvän valtionavustuskauden päätyttyä. Näin työllistymisseteli tuottaisi laajempia ja rakenteellisesti kauaskantoisempia vaikutuksia kuin hallituksen nyt esittämä, ainoastaan työllistettävän nuoren ja työnantajan välistä palkkatyösuhdetta lyhytaikaisesti kannatteleva malli.

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry