Valtakunnallinen työpajayhdistys on nyt Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry!

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry:n (TPY) kevätkokous hyväksyi 16.6. yhdistykselle uuden nimen: Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry. Uuden innostavan nimen myötä lanseerataan uusi energinen ilme. Into tunnetaan mustasta ja keltaisesta väristä. Brändi- ja nimiuudistusta on tehty vuosien 2019 2020 aikana.

– Tavoitteena oli saada järjestölle uusi nimi, joka edustaa sekä etsivää nuorisotyötä että työpajatoimintaa. Viime vuosien aikana järjestön rooli on laajentunut työpajatoiminnan kehittäjästä etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan kattojärjestöksi. Valittu nimi Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry tukee järjestön uudistuvaa strategiaa, arvoja ja tulevaisuuden visiota. Into-sana henkii asioista innostumista, aktiivisuutta, energisyyttä ja iloa – niitä asioita, joihin etsivässä nuorisotyössä ja työpajatoiminnassa kannustetaan, kuvailee Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n toiminnanjohtaja Herttaliisa Tuure.

Samaan aikaan nimi- ja brändiuudistuksen kanssa on tehty yhdistyksen uutta strategiaa, joka astuu voimaan vuonna 2021. Osana strategiatyötä on määritelty yhteiset arvot: rohkeasti, yhdessä ja inhimillisesti. Arvojen mukaisesti yhdessä ideoitiin myös uutta nimeä yhdistykselle.

–  Keräsimme nimiehdotuksia avoimella kyselyllä etsivältä nuorisotyöltä, työpajoilta ja yhteistyökumppaneilta. Tulleet ehdotukset auttoivat meitä puolen vuoden mittaisessa prosessissa, joka huipentui hallituksen hyväksymään nimiehdotukseen tämän vuoden tammikuussa, kertoo Herttaliisa Tuure.

Jokainen innostuu jostakin – Into auttaa etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla työskenteleviä innostumaan ja innostamaan

Kaikilla on oikeus osallisuuteen ja hyvään arkeen. Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry auttaa etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla työskenteleviä innostumaan ja innostamaan työssään. Palveluihin osallistuvat nuoret ja aikuiset saavat tukea, jotta he voivat löytää oman polkunsa. Etsivä nuorisotyö ja työpajat tarjoavat jokaiselle mahdollisuuden omannäköiseen elämään.

Into edustaa lähes 280 työpajaa sekä 500 etsivää nuorisotyöntekijää Suomessa. Kaikkiaan etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla työskentelee lähes 2500 ammattilaista.   Palveluihin osallistuu vuosittain yli 47 000 nuorta ja aikuista.

Uusi energinen brändi

Yhdistyksen uuden nimen ja ilmeen luomisessa kumppanina toimi lahtelainen mainostoimisto Ampersand. Ampersand on viisihenkinen luova toimisto, joka on erikoistunut jäljittelemättömän viestinnän, mainonnan, markkinoinnin ja verkkonäkyvyyden palveluihin yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille.

– Inton  visuaalisen ilmeen suuntaviivat antoi uusi nimi. Nimeksi valittu into-sanakin herättää jo tietynlaisen mielikuvan visuaalisesta maailmasta, kertoo art director Marjo-Riitta Hautala.

Uuden ilmeen täytyy kattaa niin etsivä nuorisotyö kuin työpajatoiminta. Suunnittelutyössä ja yhdistyksen viestinnässä tuli ottaa huomioon eri-ikäiset kohderyhmät sekä toiminnan valtakunnallisuus.

– Inton kirkastettu brändi välittää yhdessä tekemisen iloa, uuden oppimista, toisten kannustamista sekä pienistä ja suurista onnistumisista innostumista. Uusi ilme on rento mutta asiallinen, joustava ja ihmisläheinen – kuin paras kaveri, kuvailee copywriter Hanna Piiparinen.

Inton ilmeessä näkyy tekeminen ja oman itsensä kehittäminen – se on yksilöllistä, kuten jokaisen meidän käsialakin. Visuaaliseen ilmeeseen sisältyy rouheita käsin piirrettyjä ikoneita, tekstielementtejä sekä aaltokuvio, joka symboloi ylä- ja alamäkiä, jatkumoa ja eteenpäin menemistä.

– Brändiväriksi valittu keltainen ei ole liian hallitsevassa osassa, vaan ikään kuin taustalla toimiva voima – aivan kuten Into-yhdistyskin. Into ja keltainen väri ovat mukana arjessa ja juhlassa, mutta eivät kuitenkaan kaiken keskiössä, kertoo graafinen suunnittelija Joonas Koponen.

Ilmeen mukaisen kuvamaailman toteuttamisessa mukana olivat Noon Kollektiivin valokuvaajat Katja Tähjä ja Laura Oja.

Uudet viestintäkanavat, tutut asiantuntijat

Uuden ja yhtenäisen brändin myötä uudistuvat myös järjestön viestintäkanavat. Jatkossa etsivää nuorisotyötä ja työpajatoimintaa koskevat sisällöt löytyvät samoista viestintäkanavista, kun aiemmin erilliset etsivän nuorisotyön ja Valtakunnallisen työpajayhdistyksen uutiskirjeet, blogi ja sosiaalisen median kanavat yhdistyvät Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n kanaviksi. Yhdistyksen verkkosivut löytyvät jatkossa osoitteesta www.intory.fi.

Nimi- ja brändiuudistus ei muuta yhdistyksen toimintaa muutoin. TPY:stä tutut asiantuntijat työskentelevät samoissa tehtävissä myös Intossa ja palvelevat tuttuun tapaan etsivän nuorisotyön ja työpajojen toimijoita sekä yhteistyökumppaneita myös jatkossa. Uusi nimi ja ilme otetaan käyttöön asteittain syksyn aikana.

Inton asiantuntijoiden sähköpostit ovat elokuusta alkaen etunimi.sukunimi@intory.fi. Luovumme 010-alkuisista puhelinnumeroistamme. Inton asiantuntijoiden yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme.

Lisätietoja:

Herttaliisa Tuure, toiminnanjohtaja 040 760 1778

Anna Kapanen, viestintäpäällikkö 045 138 9697

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry