Tulosta sivu

BLOGI: Yksilön vapaus etsivässä nuorisotyössä

24.9.2018

Ensimmäinen alueellisen etsivän nuorisotyön blogi tulee Keski-Pohjanmaalta. "Jokaisella on yksilönvapautensa ja jokainen saa kasvaa joko suoraan tai kieroon niin halutessaan; kaikki eivät tavoittele aurinkoa ja kaikille se paikka auringossa ei tarkoita samaa asiaa. Se mihin meillä ON oikeus, on tarjota apua ja tukea niissä tavoitteissa ja unelmissa, mitä nuori itse asettaa. Työn etiikkaan kuuluu kertoa rehellisesti eri vaihtoehdoista, mutta lopullinen valinta on nuorella."

Obligatory Nollapisteessä keikalla Kokkolassa 2.6.2018. Näiden nuorten tavoite on musiikki ammattina. Sitä varten he ovat myös opiskelleet jo 7 vuotta, muun koulun ohessa tietenkin. (Kuvat Laura Dahlgren)

Etsivällä nuorisotyöllä ei ole oikeutta pakottaa tai painostaa nuorta tämän omaan elämään kuuluvissa päätöksissä. Etsivän nuorisotyön työskentely uudella paikkakunnalla alkaa yleensä hitaasti, koska aivan ensimmäiseksi on ansaittava luottamus. Sekä nuorten että yhteistyökumppaneiden luottamus. Meidän on oltava niin hyviä, että nuori uskoo yhteistyön kannattavan. Lisäksi haluamme tukea nuoren luottamusta muihin palveluihin ja niissä työskenteleviin ihmisiin.

Etsivän nuorisotyön ammattitaitoon kuuluu ensisijaisesti ihmisten kohtaaminen. Se lienee osittain työntekijän tiedostamaton vaisto tai persoonallisuuden piirre, aivan kuten osa meistä saa kukat ja kasvit kukoistamaan ja osa ei. Huom! Nämä kaksi asiaa eivät korreloi keskenään! Onneksi kuitenkin kohtaaminen on myös taito, mitä voi kehittää. Työn purkaminen sanoiksi ja asiakastilanteiden reflektointi eri tavoin työparin, muun kollegan, tiimin tai työnohjaajan kanssa auttaa tässä.

Kohtaamiseen kuuluu myös eettistä pohdintaa: mitkä ovat ne työn perustavat lähtökohdat eli millä oikeudella minä etsivänä työntekijänä saan puuttua toisen ihmisen elämään. Meillä on totuttu kunnioittamaan jokaisen henkilökohtaista tilaa, ja vaikka ajatus onkin historiallisessa katsannossa aika moderni, tuntuu silti aina hiukan epämukavalta lähestyä vierasta ihmistä tämän omalla reviirillä. Jos tätä epämukavuuden tunnetta ei olisi, olisimme kaikki loistavia puhelinmyyjiä! Lievä epämukavuuden tai tunkeilun tunne muistuttaa työntekijää kunnioittamaan lähestymänsä nuoren omaa aluetta, omaa elämää.

Työn perusta on tietenkin yhteiskuntarakenteessamme, joka toimii sillä ajatuksella, että yksilöllä on sekä vapauksia että vastuita. Yhteiskunta tarvitsee jokaista ihmistainta. Oppivelvollisuuden päätyttyä nuorella koittaa vapaus – mikä tosin miehillä katkeaa armeijan tai sivarin ajaksi. Uskotaan siis, että 17 vuodessa nuori on saanut riittävästi oppia ja neuvokkuutta tehdäkseen itsenäisesti valintoja ja päätöksiä. Jokaisen ihmisen kasvatusruukkuun on kuitenkin tipahtanut erilainen sekoitus raaka-aineita, ja niinpä maa josta ponnistaa, on jokaisella hyvin erilainen. Kun omat eväät ovat vähissä, on nähty koko viljelmän kannalta parhaaksi, että heikompia varsia vähän tuetaan.

Mutta pakottaa ei voi. Jokaisella on yksilönvapautensa ja jokainen saa kasvaa joko suoraan tai kieroon niin halutessaan; kaikki eivät tavoittele aurinkoa ja kaikille se paikka auringossa ei tarkoita samaa asiaa. Se mihin meillä ON oikeus, on tarjota apua ja tukea niissä tavoitteissa ja unelmissa, mitä nuori itse asettaa. Työn etiikkaan kuuluu kertoa rehellisesti eri vaihtoehdoista, mutta lopullinen valinta on nuorella. Me pyrimme tietenkin myös herättelemään nuorta huomaamaan omat mahdollisuutensa. Juhlapuheista huolimatta meillä on Suomessakin nuoria, jotka ovat ehtineet täysi-ikäisyyden kynnykselle juurikaan kannustusta ja kehuja kuulematta.

Etsivän nuorisotyön yhteistyökumppaneina toimivat koulut ja virastot ovat saaneet oppia, ettei etsivä voi raahata nuorta aktivointitoimenpiteisiin. Nuorisotyön ammattilaisten näkökulmasta vaikuttaa välillä siltä, että yhteiskunta yrittää erilaisilla pakkotoimenpiteillä jatkaa sitä samaa peittoa, mistä se on ehkä purkanut nuorten elämän alkutaipaleilla. Lähes kaikki lapset Suomessa käyvät peruskoulun, joten miksi ei siinä vaiheessa panostettaisi aktivointiin ja siihen, että todellakin jokainen nuori voisi kokea olevansa osa yhteisöä omana itsenään?

Tarinat vuosien koulukiusaamisesta tai sote-palveluiden epäonnistumisista tulevat aina seuraamaan mielessäni, vaikka joskus vaihtaisinkin työtehtäviä. Siitä huolimatta etsivän työn tehtäviin siis kuuluu lisätä nuoren luottamusta palveluihin ja viranomaisiin. On nuoren etu, että hän uskaltaa eri tilanteissa kertoa asiansa ja kysyä neuvoa sekä tarkistaa omat oikeutensa. Lisääntyvä rohkeus – lisääntyvä osallisuus! – mahdollistaa myös sen, että nuori jossain vaiheessa uskoo voivansa täyttää hänelle asetettuja velvollisuuksia ja pystyvänsä itse ottamaan vastuun omasta elämästään. Suurin osa ihmisistä haluaa ensisijaisesti olla itsenäisiä ja oman kokemukseni mukaan vain olosuhteiden pakosta jäädään yhteiskunnan tukien varaan. Tällainen pakko voi muodostua myös siten, että nuori ei eri syistä usko itseensä, mahdollisuuksiinsa ja oikeuteensa elää onnellista elämää. Ja silloin eivät pakot ja sanktiot yleensä auta. Kuoreensa sulkeutuneen nuoren houkuttelu vaatii taitoa. Saattaa olla jopa niin, että mitä kovemmat keinot, sitä paksumpia kuoria kasvaa. Yhteiskunnankin on oltava niin hyvä, että nuori haluaa kasvaa sen osaksi.

Kirjoittanut,
Keski-Pohjanmaan ENT-koordinaattori
Pirita Kylmä

 

Kuvissa:

Obligatory
Ville Sillanpää (kitara ja laulu)
Aaron Ruissalo (rummut)
Aku Anttila (koskettimet ja samplet)
Miko Kylmä (basso ja laulu)