Uuden oppimista Edurolla

Osaamista kertyy monenlaisissa ympäristöissä ja sen näkyväksi tekeminen on tärkeää itseluottamuksen vahvistumisen kannalta. Into on mukana Sitran #OsaaminenNäkyviin -viikoilla 30.8.-12.9. ja julkaisee viikkojen aikana tietoiskuja ja blogeja osaamisen vahvistamisesta ja tunnistamisesta etsivässä nuorisotyössä ja työpajatoiminnassa. 28-vuotias mies kertoo omista oppimiskokemuksistaan Eduro-säätiön Digi-pajalla Lapissa.

Kuvauksen opettelua Digi-pajalla

Tulin Eduro-säätiölle alun perin kuntoutukseen työskentelemään digikoordinaattorin kanssa IT-tehtäviin. Toimipiste jouduttiin kuitenkin sulkemaan pariksi kuukaudeksi korona-epidemian takia. Kun toiminta jatkui, suunnitelmaa muutettiin. Olin vähän aikaa Nuorakka-nuorten pajalla ja sen jälkeen palasin takaisin Kairatien toimipisteeseen, Digi-yksikköön.

Digissä tutustuin ensin aiemman kokemuksen ja kiinnostuksen johdosta 3D-mallinnukseen sekä animaatioihin. Tämän aikana tutustuin valokuvauksen ja videokuvauksen teorioihin kuten väriteoriaan, kompositioihin ja kuvaustekniikoihin.

Tähän asti kiinnostukseni valokuvaukseen oli rajoittunut ihan arkiseen kuvakseen eri paikoissa tai hienojen hetkien ikuistamiseen. Lapsena vanhempani olivat vahvasti suositelleet unohtamaan kyseisen alan, vedoten sen epävarmuuteen työnä ja huonona elinkeinona. Mutta nyt kun minulla oli mahdollisuus opetella, voin sanoa nauttineeni suuresti sen oppimisesta.

Erityistä innostusta nosti valokuvauksen mahdollisuus luoda erikoisia kuvia pienillä tempuilla joko kuvatessa tai jälkikäsittelyssä. Näin voi periaatteessa ”huijata” katsojaa näyttämällä erityisen kuvan, joka on itse asiassa tehty vain parilla yksinkertaisella tekniikalla.

Esimerkkinä on valokuva, joka näyttää avaruudessa astronautin kypärän heijastaen maan. Tosiasiassa kyseessä on vain henkilö, jolla on iso lasikulho päässä ja kulhon pinnasta heijastuu tietokoneen näytöllä oleva taustakuva planeetastamme. Tällä tavalla valokuvaaja voi luoda kauniita kuvia, jotka olisivat mahdottomia toteuttaa luonnossa tai nykyisessä ympäristössään. Kaikki kuvat eivät onnistu todellisuudessa, koska niiden sisältö on fiktiota.

Kiinnostuksen kohteet löytyvät uutta kokeilemalla

Löytääksemme omat kiinnostuksen kohteemme, pitää uskaltaa ottaa osaa uusiin asioihin. Kiinnostukseni kuvaukseen vahvistui, kun osallistuin lyhytelokuvaprojektiin Edurolla. Projektissa opin käsikirjoittamista, dronen lennättämistä, videokuvaamista ja editointia.

Pitää myös etsiä kiinnostavia asioita osallistumalla mahdolliseen toimintaan. Käyn Eduron toiminnan lisäksi kerran viikossa järjestetyllä valokuvauspajalla nuorisopalveluiden toimintatalolla. En olisi tiennyt siitä, ellei vastaan olisi tullut ilmoitusta siitä sosiaalisessa mediassa.

Joten tarttukaa mahdollisuuksiin kokeilla uusia asioita, jotka kiinnostavat. Ja harrastelkaa vapaa-ajalla. Internet on täynnä opetus- ja tutoriaalivideoita kaikenlaisista aiheista ja opetussivustoja eri aloilta.

28-vuotias mies
Eduro-säätiö
Rovaniemi

Kuva: Eduro-säätiö

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry