Tulosta sivu

Puoliväliriihessä tukea nuorten syrjäytymisen vähentämiseen ja työllistämiseen

28.4.2017

Hallitus kokoontui puoliväliriiheen 24.-25.4. Lisäpanostusten listalla on mm. uusia työllisyystoimia sekä 19 kohdan toimenpideohjelma nuorten syrjäytymisen ja työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten määrän vähentämiseen, jonka toteutukseen resursoidaan kaikkiaan 45 miljoonaa euroa. Toimenpideohjelmassa työpajatoiminnan kannalta merkittävää on työpajojen opinnollistamisen edistäminen sekä ohjaamotoiminnan rahoituksen vakiinnuttaminen.

Työllisyystoimissa työvoimapalveluihin lisätään 25 miljoonaa euroa. Työllisyystoimissa erityishuomio on budjettiriihen tiedotteiden mukaan pitkäaikaistyöttömissä ja nuorissa. Hallitus aikoo tehostaa palkkatuen käyttöä ja kohdentaa sitä erityisesti yrityksiin ja vaikeasti työllistyviin. Nuorten työllistämiseen käytetty Sanssi-kortti sekä yli 30-vuotiaiden palkkaamiseen suunnattu Duuni-kortti yhdistetään yhdeksi palkkatukikortiksi. Hallitus käynnistää uusia innovatiivisia kokeiluja nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi. Yhteiskunnallisen vaikuttavuusinvestoinnin Työllisyys-SIB-hankkeessa (Social Impact Bond, tulosperusteinen rahoitussopimus) lisätään työttömien palvelujen tuloksellisuutta hyödyntämällä yksityistä rahoitusta ja tulosperustaisia hankintoja.

Toimenpideohjelma nuorten syrjäytymisen vähentämiseen

Kooste uusista työllisyystoimista