Tulosta sivu

BLOGI: Kv-homma, kansainvälisyysklubi, nuorisovaihto, tää kansainvälisyysjuttu….. - Kansainvälisyystyökalun käyttöönotto Hämeenkyrön etsivässä nuorisotyössä

22.3.2019

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan, ja totta totisesti on. Se on rakas. Se on edelleen lapsi. Ja kutsun sitä eri nimillä omien tunnetilojeni mukaan. Joskus uupuneesti ja kyllästyneenä, mutta useimmiten järjettömällä innostuksella ja ylpeydellä. Mun ihana kansainvälisyysryhmä. Mun vaikuttava kansainvälisyystyökalu.

Palataan ajassa pikakelauksella vähän taaksepäin. Se oli kevät 2017 kun Korhosen Antti Marttisten nuorisokeskuksesta lähestyi kutsumalla Hämeenkyrön etsivän nuorisotyön mukaan alueen kansainvälisyystyön kosiomatkalle. Kosiomatkahan se selkeästi oli. Saada meidät innostumaan ja uskomaan että kansainvälisyys on mahdollista ja kannattavaa tässä työssä. Reissu kesti kaksi päivää ja kiersimme eri kuntia, joissa tätä työtä jo tehtiin. Joissakin kunnissa otettiin vastaan eurooppalaisia vapaaehtoisia, toisissa lähetetiin nuoria maailmalle, joissakin molemmin päin. Ja minä hurahdin, valaistuin, viisastuin ja aloin nähdä lukemattoman määrän mahdollisuuksia edessäni!

Tuon matkan jälkeen meiltä lähtikin nuoria EVS vaihtoihin eri Euroopan maihin ja saimme kokea nuorten vahvistumista, itsenäistymistä, rohkaistumista….positiivisten seuraamusten lista on piiitkä. Ja hurahdus syventyi. Pitkin matkaa mielessä oli kytenyt ajatus siitä kuinka olisi mukava päästä toteuttamaan matka ryhmän kanssa. Saada kokea se kaikki yhdessä nuorten kanssa, jakaen ja jäsentäen kokemusta yhdessä. Ja toki minäkin matkustamisesta pidän :)

Eräänä tammikuisena päivänä sähköpostiini kilahti mahdollisuus hakea BiTriMulti-koulutukseen Saksaan. Koulutuksessa simuloitaisiin se miten nuorisovaihto toteutetaan alusta loppuun. Hain ja tulin valituksi. Koulutus Saksassa oli mahtava! Minulle siihen saakka mystisenä pysytellyt nuorisovaihto selkiytyi ja ymmärsin että sitä voi käyttää työkaluna, menetelmänä omassa työssä. Tutustuin myös ihaniin ihmisiin, joilla on samat intressit ja ajatukset siitä miten tämän voisi tehdä.

Tuumasta toimeen. Antti mahtavana yhteistyökumppanina järjesti meille kumppanin Iso-Britanniasta ja ”tuota pikaa”, (tässä olikin koko homman haastavin osuus: saada se hiton ryhmä, sitouttaa ja ryhmäyttää) meillä oli ryhmä nuoria kasassa lähdössä viikoksi nuorisovaihtoon Amblesideen Pohjois-Englantiin. Ja mikä reissu se olikaan. Sain vahvistusta siitä, että nuorisovaihto tarjoaa mahdollisuuden roolinvaihtoon. Se että voit hetken olla eri roolissa, vapautua siitä totutusta ja ympäristön/ yhteisön antamasta, on voimauttavaa. Vieraalla maaperällä ei tarvitse noudattaa kaikkia niitä ominaisuuksia, sitoumuksia ja lainalaisuuksia, joihin tutussa ja totutussa on joskus tahtomattaankin ajautunut ja muuttuminen on vaikeaa ja pelottavaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pilottireissu onnistui!

Hetkeä aiemmin olin aloittanut opinnot työni kehittämisen merkeissä. Tuotekehitystyön eat- koulutuksessa meitä haastettiin ajattelemaan isosti ja uudesti. Päähäni jäi myös kytemään haaste siitä miten työn voisi tehdä itselleen helpommaksi ja kunnallekin olisi hyvä saada säästöjä aikaan. Ja jos jotain olen itsestäni ja maailmasta koskaan oppinut niin sen, että muutoksen on oltava itselleni innostavaa. Ja koska se reissaaminen on niin mahtavaa, on sekin saatava ympättyä hommiin.

Näin syntyi kansainvälisyys Hämeenkyrön etsivässä nuorisotyössä. Olen ottanut nuorisovaihdon työkaluksi omaan työhöni etsivänä nuorisotyöntekijänä. Ja nyt ensi kertaa kokeilussa on malli jossa sidosryhmien kanssa on koottu kahdeksan hengen ryhmä yhdeksäsluokkalaisia nuoria, jotka tarvitsevat reissua. Kuka mistäkin syystä; lisätäkseen itsetuntemusta, parantaakseen itseluottamusta, saadakseen rohkeutta, kohentaakseen kielitaitoa tai sosiaalisia taitoja, tutustuakseen uusiin ihmisiin.

Työssäni etsivänä nuorisotyöntekijänä olen usein havahtunut siihen että miksi vasta nyt, olisiko jotain voinut tehdä jo aiemmin. Miksi emme siis tarttuisi nuoriin ajoissa ja tarjoaisi heille jotakin mikä saattaa saada aikaan vahvistumista, voimaantumista sekä ehkä vähentää tarvetta palveluille tulevaisuudessa tai jos tarve tulee, olisi yksi palvelu (ja sen tekijä) jo ennestään tuttu ja kynnys matalalla. Sitä paitsi ennaltaehkäisevä työ on aina helpompaa ja halvempaa kuin korjaava!

Me lähdetään Bulgariaan!!!!!! Sieltä Saksastahan se yhteistyö lähti. Irlannin, Bulgarian ja Turkin voimanaisten kanssa päätettiin oikeasti toteuttaa se nuorisovaihto mitä jo koulutuksessa simuloimme. Kaikilla oli ryhmä nuoria. Ankaraa naputtelua ( Antti the kv-guru jälleen vakuuttaa toiminnallaan), viestittelyä, hermostuttavaa odotusta ja sitten -JESSS, hakemus hyväksyttiin ja nuorisovaihtomme voi oikeasti toteutua.

Jengi on kasassa, luvat ja sitoumukset vanhemmilta plakkarissa, liput hankittuna, koululta siunaus ja kannustus tälle kaikelle on ollut kokoajan. Nuoret vaikuttaa luottavaisilta. MUTTA mua jännittää aivan sairaasti. Epävarmuus kalvaa ja oon antanut koko projektille paljon enemmän aikaani kuin kuvittelin tekeväni. Homma kulkee juuri niin kuin olin suunnitellut ja haaveillut. Mitä ihmettä mä nyt panikoin; sitä että joku menee pieleen ja koen sen epäonnistumisena? Että joudun syytetyksi jostain, selittämään ettei ollut tarkoitus? Riittääkö silloin se, että tarkoitin vain hyvää. Halusin tarjota nuorille mahdollisuuden ja olla mukana ilossa, voimaantumisessa, rohkaistumisessa, oppimisessa. Sillä haluan että mun duuni olis myös sitä! Päästä nauttimaan nuoruuden mahdollisuuksista nuorten kanssa yhdessä.

Toivoa sopii että toukokuinen matka Bulgariaan nuorisovaihtoon menee hyvin! Miten sitä mitataan? Ettei kukaan valtavasta ryhmästä (yhteensä 32 nuorta) kuole tai loukkaannu vakavasti? Että kaikilla on kokoajan kivaa? No, ehkä tuosta hengissä säilymisestä kannattaa pitää kiinni. Mutta epävarmuutta, epämukavuutta, elämyksiä, pettymyksiä, onnistumisia ja epäonnistumisia kannattaa tavoitella, sillä ne valmistavat meitä elämään - elämään, joka ei ole koskaan valmis, vaan ikuinen matka.

Se on huikein reissu ikinä!

 

Pitäkää peukkuja!!

 

Johanna

Etsivä nuorisotyöntekijä Hämeenkyrö