Anne Purmonen, Paja Breikki

Alue: Pohjois-Karjala
Työpajalla: 16 vuotta – josta työ- ja yksilövalmentajana 13 vuotta, nyt 3 vuotta esimiehenä

Mikä työpajatoiminnassa on hienoa?

Asiakkaat, yhteisöllisyys, onnistumiset, kokemukset, työpajakenttä, hyvät koulutukset….

Kerro mieleenpainuvin tarina valmentautujasta.

Kolmen opiskelijapojan vastuuvalmentajana toimiminen. Lähettävänä tahona oli ammattiopisto ja opinnot piti saada päätökseen 3kk aikana. Pojilla oli poissaoloja kertynyt 400-450 h. Jaksoon mahtui: Piiiitkiä maraton keskusteluja ja neuvotteluja mm. vastuunottamisesta ja hyödyt tutkinnosta. ”Kissan nosto pöydälle” -tekniikkaa (minulla oli virkattu kissa jonka nostin pöydälle kun oli huomautettavaa opiskeluista). A ja B vaihtoehtojen antamista eli tutkinto päätökseen tai sitten takaisin kouluun (olikohan pientä kiristystä…). Kotoa hakemista aamuisin – kun kengät olivat menneet rikki edellisenä päivänä tai bensa loppunut autosta tai ei ollut rahaa ostoo bensaa. Mutta opinnot saatiin kuitenkin päätökseen ja kakkukahvit juotiin! Sillon tunsin, että olin valmentajana onnistunut täydellisesti vaikkakin tuli mutkia silloin tällöin matkaan. Haikea mieli jäi valmistumispäivänä mutta olin tosi ylpeä pojista!!

Terveisiä TE-hallinnolle:

Joustavan rakentavalla yhteistyöllä voimme muuttaa / tehdä nuoren elämästä paremman! Annetaan nuorelle mahdollisuus tulla valmennukseen pajalle – oppimaan, oivaltamaan, kokemaan asioita, jotka voivat muuttaa nuoren elämänsuunnan parempaan päin. Asia voi olla joidenkin mielestä pieni, mutta suuri nuoren elämässä! Me pajalaiset olemme ruohonjuuritasolla toimiva YKSIKKÖ – yksikkö joka tekee tätä työtä asiakaslähtöisesti suurella sydämellä!

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry