Sanktioiden viidakko huutaa rinnallakulkijaa – etsivän nuorisotyön aluekoordinaattorit näkevät työllisyydenhoidossa parannettavaa
Nuorten työllisyystilanne on kriisissä, mutta ei suinkaan toivoton. Etsivän nuorisotyön aluekoordinaattorit korostavat, että juuri nyt Suomessa tehdään ratkaisuja, jotka joko heikentävät tai vahvistavat nuorten uskoa tulevaisuuteen. Tämä artikkeli pohjautuu Inton järjestämään teemakeskusteluun, jossa äänessä olivat aluekoordinaattorit Katriina Norring (Uudenmaan alue, Nurmijärven kunta), Reija Nurkkala (Lapin alue, Tornion kaupunki) ja Pauliina Koljonen (Keski-Suomen alue, Äänekosken kaupunki). Haastattelun toteutti Inton korkeakouluharjoittelija Wilma Isoranta.
Nuorten työttömyys kasvaa, erityisesti vaikeissa tilanteissa olevilla
Suomen työmarkkinatilanne on muuttunut viime vuosien aikana nopeasti ja tavalla, joka koskettaa erityisen voimakkaasti nuoria. Työvoimatutkimuksen mukaan työllisten määrä väheni ja työttömien määrä kasvoi läpi vuoden 2024 (Tilastokeskus A, 2025). Muutoksen vaikutukset näkyvät selvästi nuorten työmarkkina-asemassa: kokeneempia työnhakijoita on paljon, kilpailu jokaisesta työpaikasta on kiristynyt, ja erityisesti nuorten on vaikea saada jalansijaa työelämässä (Tilastokeskus B, 2025).
Tilanne heikkeni edelleen läpi vuoden 2025. Nuorten osuus työttömästä työvoimasta nousi kesällä yli 22 prosenttiin ja noin 15 prosenttia kaikista 15–24-vuotiaista kuului työttömien joukkoon (Tilastokeskus B, 2025). Lukema poikkeaa selvästi yleisestä normaalitasosta Suomessa, mikä antaa erityistä aihetta huoleen. Kun työmarkkinoille tuleva ikäryhmä on vieläpä edeltäjiään pienempi, meillä ei ole varaa siihen, että suuri osuus työtä etsivistä nuorista ei sitä saa. Se nostaa myös syrjäytymisriskiä.
Luvut kertovat selkeästi, ettei nuorten vaikeutuvaa työmarkkina-asemaa voida enää selittää yksittäisten nuorten taidoilla, valinnoilla tai motivaatiolla. Kyse on järjestelmätason muutoksesta, jossa nuorten paikka työmarkkinoilla on kaventunut samaan aikaan, kun heidän hyvinvointinsa ja tulevaisuususkonsa joutuvat koetukselle. Työmarkkinoiden kiristyminen näkyy suoraan nuorten arjessa: epävarmuutena, pitkittyneinä työttömyysjaksoina, lisääntyvänä uupumuksena ja kasvavana tuen tarpeena. Tämä tekee etsivästä nuorisotyöstä ja henkilökohtaisesta rinnalla kulkemisesta entistä tärkeämpää.
Kentällä tunnelma on huolestunut: keppiä on paljon, porkkanaa vähän
Tällä hetkellä tunnelma etsivän nuorisotyön kentän toimijoiden parissa on aluekoordinaattorien mukaan hyvin huolestunut. Työntekijät kuvaavat järjestelmää sekavaksi ja nuoren näkökulmasta usein epäoikeudenmukaiseksi. Yhdessä maakunnassa saattaa olla useampi työllisyysalue, joista jokainen toimii ja tekee päätöksiä eri tavalla. Auttajana on vaikea arvata, miten säännöt sattuvat tällä kertaa menemään, jos nyt ohjauksessa oleva nuori kuuluu eri työllisyysalueelle kuin edellinen.
Yksi aluekoordinaattoreista kuvaa tunnelmia työllisyyspalvelujen uudistuksen jäljiltä: “[täälläpäin] ainakin kuvautuu tää tilanne sillä lailla, että tää on vähän sekava. Edelleenkin on vähän epäselvää se, että miten tää homma menee – -”. Joillakin alueilla nuorelle saattaa tulla työnhakuvelvoite, vaikka hän odottaa kohta alkavaa armeijan palvelukseen astumista, toisissa taas ei. Joskus saattaa olla, että sairausloma sivuutetaan kokonaan ja nuorta käsitellään työttömänä. Haastattelussa huomautettiinkin, kuinka “on mahdollista, että naamavärkin mukaan palvelut toimivat hieman eri tavalla”. Nuori joutuu tekemään erilaisia temppuja saadakseen työttömyystukea. Etsivät nuorisotyöntekijät pitävät tilannetta monin paikoin jo epäinhimillisenä, koska lähes mikä tahansa sattumanvarainen tekijä nuoren polulla voi johtaa sanktioihin, jotka vievät nuoren taloudellisen perusturvan.
Näyttää siltä, että tilanne työllisyyden edistämisen parissa on viime vuosina askel askeleelta huonontunut. Hallituksen toimissa ovat korostuneet velvoitteet ja seuraamukset, mutta kannustimia ja turvaverkkoja on samalla purettu pois. Keinovalikoima on koordinaattoreiden mielestä yksipuolinen: “Hallitushan ajattelee, että antamalla riittävästi keppiä kaikki työllistyy – – Nyt puuttuu porkkana.” Työpajoille ei enää päästä yhtä joustavasti kuin ennen, pajasopimuksia ei voi tehdä tai niitä ei uskalleta tehdä, koska nuoren etuudet ovat vaarassa (ks. Into 2025). Työttömyys- ja sosiaaliturvaoikeudesta päätöksiä tekevät tahot eivät osaa nähdä sopimusta työpajajaksosta nuoren työllistymistä tukevana, positiivisena toimena, vaan tuen ehtojen rikkomisena. Samalla useilla hyvinvointialueilla kuntouttavaa työtoimintaa on supistettu tai se on poistunut käytännössä kokonaan, mikä kaventaa konkreettisesti niitä paikkoja, joissa nuori voisi turvallisesti harjoitella työelämätaitoja. Mahdollisuudet ovat siis kiven alla – ja silloinkin kun niitä tarjoutuu, moni nuori joutuu arvioimaan jokaista tarjottua mahdollisuutta sen kautta, uhkaako se toimeentuloa.
Pelko karensseista ja takaisinperinnöistä lamauttaa yritteliäät nuoret
Aikaisemmin pienikin työ kerrytti ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa. Nykyään pätkätyötä tai nollatuntisopimusta ei enää uskalleta ottaa vastaan, koska sanktiot ja mahdolliset etuuksien takaisinperinnät pelottavat. Koordinaattorit kertovat, että erityisesti asumistuen suojaosan leikkaus oli paha vaikuttaja tässä. Nyt pienikin nollatuntisopimus vaikuttaa kaikkeen, eikä siitä pääse mitenkään eroon. Usein työnantaja ei katkaise sellaista sopimusta, ja jos nuori sitten itse irtisanoutuu, joutuu 45 päivän tukikarenssiin.
Ylipäätään järjestelmä tuntuu epäselvältä ja monen nuoren on vaikea saada varmuutta, onko hän nyt ilmoittanut oikeat tulot oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Jos tässä tapahtuu pienikin virhe, seuraa muutoksia toimeentuloon. Joskus työllisyyspalveluissa saatetaan katsoa, ettei nuori ole ollut oikeasti työelämän käytettävissä, mistä seuraa takaisinperintää. Yleensä takaisinperintä myös tapahtuu vasta vuoden päästä, jolloin elämäntilanne voi olla entistä huonompi. Nuori voi joutua maksamaan niukasta toimeentulotuesta takaisin perittäviä tukia useiden kuukausien elinkustannuksia vastaavan summan. Ja jos työttömyystukea saava nuori yrittää tehdä jotakin tilanteensa parantamiseksi, hakeutuu työpajalle tai muuhun hänen arkensa mielekkyyttä vahvistavaan toimintaan, se saatetaan tulkita työllistymissuunnitelman rikkomisena, jolloin nuorta läimäytetään 45 päivän tukikarenssilla. Pahimmillaan nuori voi päätyä hakemaan sairaslomaa vain siksi, että karenssi voitaisiin välttää ja toimeentulo ei romahda.
Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä näyttää siltä, että nuoret joutuvat ikään kuin väistelemään osumaa sanktioiden viidakossa. Monelle nuorelle on täysin epäselvää, miten työsuhteet tai työpajajaksot vaikuttavat tukiin, ja etsivät saavat jatkuvasti paikkailla ja selittää järjestelmän monimutkaisuutta.
Palvelut eivät ole olleet tasapuolisia, ja nyt eriarvoisuus vaan kasvaa
Palveluita on ollut monin paikoin alun perinkin niukasti, mutta pitkät välimatkat ja alueelliset erot tekevät tilanteesta erityisen haastavan. Pohjoisessa palvelujen saatavuus on enemmän sääntö kuin poikkeus: “nuori joutuu lähtemään tosi aikaisessa vaiheessa sieltä omalta paikkakunnalta ja muuttamaan monien satojen kilometrien päähän – – tai ottamaan ne palvelut vastaan etäyhteyksin.” Uudenmaan reunamilla tilanne on niin ikään hankala, kun joukkoliikenteen yhteyksiä menee harvakseltaan ja kulkeminen on kallista. Kaikki nuoret eivät kykene hyödyntämään etätapaamisia esimerkiksi mielenterveyden, toimintakyvyn tai puutteellisten laitteiden vuoksi. Silloin jää helposti palveluiden ulkopuolelle, ja ainut joka tulee paikan päälle tapaamaan nuorta on etsivä nuorisotyöntekijä.
Nykyään tilanne on joillain alueilla vielä huonompi kuin aiemmin. Paikoissa, joissa palvelut ennen toimivat kohtuullisen hyvin, nuoret joutuvat nyt matkustamaan toiseen kaupunkiin tai odottamaan kuukausia ensimmäistä yhteydenottoa. Pahinta on nähdä, kuinka järjestelmän kaikki pullonkaulat ja loukut osuvat joskus yhden ja saman nuoren kohdalle. “Joka paikasta vähän sakkaa, ja se voi pahimmillaan osua. Silloinhan se on hyvä, jos se yks [huono sattuma] osuu tuulettimeen, mutta kun se voi olla, että sen saman nuoren kohdalla se osuu joka kerta. Yritit sä sitten tulla pajalle. Yritätkö sä mennä kuntouttavaan, niin sitten jos sulla huonosti käy niin se osuu aina kohdalle, ja se onkin tosi traagista, kun se on se sama nuori.” Silloin nuoren kuva yhteiskunnasta luonnollisesti vääristyy, ja nuori jää yksin väliinputoajaksi.
Samalla koordinaattorit kuitenkin korostavat, että jotakin hyvääkin on tapahtunut. Uudistuksen myötä monilla alueilla esimerkiksi jalkautuva työ on lisääntynyt. Kunnissa on järjestetty abiturienteille ja ammattiin valmistuville infoja siitä, mitä pitää tehdä valmistumisen jälkeen, ja työllisyysasiantuntija on ollut vahvemmin konkreettisesti läsnä siellä, missä nuoret muutenkin ovat. Nämä käytännöt osoittavat, että kun tahtoa löytyy, järjestelmä pystyy myös joustamaan nuoren suuntaan.
Muuttunut työelämä ja kulttuuriset odotukset painavat nuoria
Osittain kyse on kulttuurisesta muutoksesta. Nuorilla on erilainen suhde rahaan kuin sotien ja pula aikojen sukupolvilla. Kun arjen esikuvat kertovat viiden vuoden opinnoista ja korkeasta palkasta, monelle nuorelle ajatus matalapalkkaisesta ensimmäisestä työstä tuntuu epäreilulta. Koordinaattorit kuvaavat, että joillakin nuorilla on epärealistisia odotuksia palkkatasosta, kun taas toisilla ei ole enää lainkaan uskoa siihen, että he ylipäätään koskaan saisivat töitä.
Samaan aikaan työnantajien tuottavuuspaineet ovat kasvaneet. Työpaikoille halutaan työntekijöitä, jotka osaavat jo kaiken. Nuoria ei oteta töihin oppimaan, vaan harjoittelijaltakin odotetaan lähes valmista ammattilaisuutta. Esimerkiksi hoitoalan harjoittelussa nuori opiskelija voi joutua tilanteeseen, jossa häneltä odotetaan itsenäistä vastuunkantoa ilman riittävää perehdytystä. Aluekoordinaattori toteaakin: “Kun sää menet harjoitteluun, niin sun pitää olla ammattilainen. Ja jos et sä ole ammattilainen, siellä työnantaja soittaa koululle ja keskeytyy tää harkka. Ei mitään joustoa, ei siis niinku pienintäkään mahdollisuutta harjoitella!”
Matalan kynnyksen paikkoja, joissa voisi rauhassa opetella työelämän pelisääntöjä, on liian vähän. Tämä on lisännyt lannistumisen kokemusta: kun työpaikkailmoituksissa listataan pitkä rivi vaatimuksia ja omat kokemukset rajoittuvat TET-jaksoihin ja lyhyisiin kesätöihin, moni luovuttaa jo hakuvaiheessa. Pahimmillaan hakijoita on satoja. Millä sieltä voi erottua? Usein samoista työpaikoista kilpailee paljon kokeneempia aikuisia nyt, kun työllisyystilanne on yleisesti huono. Nuorten mahdollisuudet ovat kaventuneet merkittävästi ja kaiken yllä lepää lannistunut henki.
Teemakeskustelussa tuli esiin, että polarisaatio näkyy nuorten joukossa entistä selvemmin. Osa nuorista on erittäin itseohjautuvia ja suorastaan liekeissä, valmiita hakeutumaan itse opintoihin tai työelämään, ja he usein työllistyvätkin omatoimisesti. Toisessa ääripäässä ovat nuoret, jotka eivät enää usko saavansa apua mistään, jättävät ajat väliin, keskeyttävät palvelut ja jäävät kotiin, koska kynnys lähteä liikkeelle on liian suuri. Koordinaattorit korostivat puhuvansa itse ensisijaisesti ”etsivän nuorisotyön nuorista, koska sitten taas kutsuntojen terveystarkastuksessa oli myös semmoisia nuoria, jonka tulevaisuudensuunnitelmat oli niin isot – – siis sellaisiakin tyyppejä, jotka pyörittää jotain ulkorakennus-maalausfirmaa siskon kanssa.” Sellaisissa tilanteissa etsivät ovat koittaneet antaa vinkkejä, miten välttää mätkyt, kun on isot tulot jo alkuvuodesta, tai miten toimia, jos joutuukin työttömäksi, sillä se on mahdollinen skenaario kelle vain. Koordinaattorien mukaan on työssä tavataan toisinaan nuoria, ”joilla ei ole minkään näköistä ajatusta siitä, että tää voisi mennä vähän pieleen tää homma, koska he 100-varmoja, että he pääsee töihin, kun ne on niin huippuihmisiä.”
Työ- ja elinkeinoministeriön lanseeraaman nuorten työllistymissetelin kaltaiset ratkaisut eivät koordinaattorien mukaan tavoita tätä vaikeimmin työllistyvää ryhmää. Setelin hyödyntäminen vaatii sitä, että nuori osaa itse mennä työnantajan puheille, esitellä tukimuodon ja neuvotella paikan itselleen. Etsivän nuorisotyön näkökulmasta juuri ne nuoret, jotka hyötyisivät eniten tuesta, eivät pysty tällaiseen itseohjautuvuuteen, jolloin tuki valuu nuorille, jotka todennäköisesti työllistyisivät muutenkin.
Pahoinvointi kasautuu ja palvelukynnykset nousevat
Pahoinvoinnin lisääntyminen näkyy etsivän nuorisotyön arjessa koko ajan selvemmin. Koordinaattorit muistuttavat, ettei mikään ongelma ole vain työllisyyttä tai vain mielenterveyttä, vaan kaikki kulkee käsi kädessä. Moni nuori on palveluihin tullessaan jo niin uupunut, toipilasvaiheessa tai monen diagnoosin kanssa, että hän ei sovellu edes työpajalle tai työkokeiluun ilman hyvin vahvaa tukea.
Silti juuri näille nuorille suunnatuissa palveluissa voi olla tiukat ehdot, kuten vaatimus siitä, että kahden vuoden kuluessa pitää edetä opintoihin tai työelämään. Jos tämä ei vaikuta realistiselta, nuorta ei välttämättä oteta palveluun lainkaan, tai hänet voidaan pudottaa pois kahden vuoden jälkeen, vaikka elämäntilanne ei olisi juuri ehtinyt kohentua. Näin nuori saattaa jäädä täysin tyhjän päälle, ilman palveluja ja ilman konkreettista jatkopolkua.
Koordinaattorit kuvaavat, miten etsivät nuorisotyöntekijät joutuvat tällaisissa tilanteissa venymään äärirajoilleen. Etsivä on usein se, joka kantaa nuorta henkisesti ja käytännössä, soittaa eri viranomaisille, yrittää löytää joustoa ja rakentaa polkua, vaikka järjestelmä ei sitä helposti tarjoa. Tilanne on nurinkurinen: nuorta pitäisi auttaa järjestelmän sisällä, mutta työntekijät joutuvat miettimään, miten järjestelmää kierretään, jotta nuori saisi tarvitsemansa tuen.
Samalla palveluihin on pitkät jonot. Nuori saattaa odottaa mielenterveyspalveluihin vuoden, vaikka apua tarvittaisiin juuri nyt. Koordinaattorien sanoin nuori voi jonottaa jonnekin, mitä ei käytännössä ole, tai palveluun, joka on niin ruuhkautunut, että apu tulee liian myöhään.
Nuorisotyö voi muuttaa koko elämän suunnan
Tästä synkästä tilannekuvasta huolimatta koordinaattorit painottavat vahvasti, että etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta voivat parhaimmillaan muuttaa nuoren koko elämän suunnan. Juuri nämä muutostarinoiden hetket ovat se syy, miksi työtä jaksetaan tehdä ja miksi nuorten tilanteesta halutaan puhua ääneen.
Teemakeskustelussa kuvattiin koskettavasti tilannetta, jossa nuori, joka on kaksikymppisenä kokenut itsensä täysin toivottomaksi ja leimautunut järjestelmässä vaikeaksi tapaukseksi, alkaa vähitellen kasvaa. Ensin nuori kiinnittyy turvalliseen arkeen, löytää rytmin, saa onnistumisen kokemuksia työpajalta tai pienistä työtehtävistä. Sitten hän uskaltautuu opintoihin, valmistuu, työllistyy ja rakentaa oman näköistään elämää, ehkä perheenkin. Vuosia myöhemmin sama nuori saattaa tulla vastaan työelämän seminaarissa, nyökätä tuttavallisesti ja sanoa etsivälle nuorisotyöntekijälle: jos et olisi silloin auttanut minua, en olisi ikinä päässyt tähän. Se on hetki, jossa konkretisoituu, mitä laadukkaalla kohtaamistyöllä ja pitkäjänteisellä nuoren rinnalla kulkemisella voidaan saada aikaan. Tämä kiteytyi haastattelussa sanoihin:
Niin me myös tiedetään tavallaan se, että mitä sillä hyvällä, laadukkaalla ihmiskohtaamistyöllä saadaan aikaiseksi. Että me ei puhuta sen takia, että me vaan valitetaan, vaan meillä on myös tieto siitä puolesta. – – Se oikeasti vaikuttaa niitten nuorten elämään. Se voi muuttaa koko ihmisen elämän suunnan. Sitten se on jossain seminaarissa ja kertoo että on hyvin mennyt.
Koordinaattorit muistuttavat myös, että jokaisella ammattilaisella, joka kohtaa nuoria, on merkitystä. Se, miten nuorta kuunnellaan, miten häntä uskotaan ja miten hänen tilanteeseensa suhtaudutaan, voi jättää pitkän jäljen. Toivo ei synny isoista puheista, vaan pienistä, toistuvista kokemuksista siitä, että minä kelpaan ja minua ei jätetä yksin. Toisin sanoen: “jokainen kohtaaminen on merkityksellinen ja arvokas, ja se, miten sinua kohdellaan ja miten sinut kohdataan, niin sillä voi olla tosi suuri merkitys.” Kaikessa pitäisi kulkea tämä toivo taustalla. Nuorten tilanne on vaikea, mutta se ei ole toivoton, jos järjestelmä ja päätöksenteko tukevat sitä työtä, jonka nuorisotyö ja työpajat jo osaavat tehdä.
Muutokset, joita hallinnolta vaaditaan, ovat täysin tehtävissä!
Sen takia nyt tarvitaan selkeitä, mutta samalla aivan realistisia ja toteuttamiskelpoisia muutoksia. Kyse ei ole rakettitieteestä, vaan suunnasta, joka voidaan päättää kääntää. Järjestelmä on vuosien aikana rakentunut kerros kerrokselta, ja jokainen kerros on syntynyt jonkin hyvän tavoitteen vuoksi. Samalla kokonaisuus on monimutkaistunut niin paljon, että sen sisään on jäänyt loukkuja, joita kukaan ei alun perin tarkoittanut. Meidän tehtävämme on hiljalleen tilkitä näitä reikiä turvaverkossa. Se on aikamoista tasapainottelua, koska samalla tulisi pitää huoli siitä, että järjestelmä näyttää oikeudenmukaiselta myös niistä, joilla ei ole ongelmia työtilanteen kanssa. Nykyinen hallitus painottaa tätä oikeudenmukaisuutta enemmän kuin rajatonta hoivaa yrittäen samalla luoda säästöjä kriittisen taloustilanteen pelastamiseksi. Koordinaattorien mukaan toimet näyttävät ehkä paperilla hyviltä, sillä luvuissa tulee näennäisiä säästöjä. Ne kuitenkin johtavat monet huonompaan tilanteeseen ja silloin palveluita käytetään eri puolella järjestelmää, ja todelliset menot vain nousevat. Vielä suurempi lasku maksetaan inhimillisen kärsimyksen kautta, kun moni jää umpikujaan.
Jos haluamme puuttua tähän kehitykseen, tiedonkulkua pitäisi ensinnäkin parantaa radikaalisti. Koordinaattorit katsovat, että nykyään eri ministeriöillä, viranomaisilla ja toimijoilla on omat järjestelmänsä ja tulkintansa, eikä kukaan näe nuoren tilannetta kokonaisuutena. Nuoren tilanne voi olla hyvinkin mutkikas. Koordinaattorien mukaan tiedonkulun ongelmat tulevat näillä hetkillä esille:
Jos nuori menee nyt vaikka työkkäriin, niin työkkäri ei saa kaikkia tietoja. Ei nyt tarvitse ehkä niitä, että hän on käynyt flunssan takia lääkärissä, mutta se, että näkisi sen missä kaikkialla on sen nuoren kontaktit ja missä hän on asiakkuudessa. Sitten siinä saisi sen kokonaiskuvan, että jos hänellä on vaikka vammaispalveluiden asiakkuus.
Yhteisiä linjauksia ja käytäntöjä tarvitaan, jotta nuori ei putoa eri toimintojen ja virastojen väliin vain siksi, että kukaan ei tunne koko palapeliä. Kun tieto kulkee paremmin, myös työntekijöiden työ helpottuu ja väärinkäsitykset vähenevät.
Nuoren tilanteen kokonaisvaltainen tarkastelu pitäisi kirjata selkeäksi tavoitteeksi. Jos työllisyyspalveluilla olisi nuoren suostumukseen perustuen parempi näkymä esimerkiksi neurokirjon diagnooseihin tai mielenterveyden haasteisiin, heidän ei tarvitsisi kyseenalaistaa toista ammattilaista, vaan he voisivat yhdessä etsiä realistista polkua. Kyse ei ole yksityisyyden murtamisesta, vaan siitä, että nuoren ei tarvitsisi kertoa samaa tarinaa uudelleen ja uudelleen eri toimijalle.
Lisäksi koordinaattorien mielestä olisi syytä palata joustavampiin etuus- ja sopimusjärjestelyihin nuorten tilanteen parantamiseksi. Aiemmin käytössä olleet mallit työkokeiluista, kuntouttavasta työtoiminnasta ja tukityöllistämisestä mahdollistivat sen, että nuorelle voitiin etsiä matalan kynnyksen paikka ilman, että toimeentulo oli jatkuvasti vaarassa. Kustannukset ovat helposti laskettavissa, eivätkä paisu yllättävästi valtaviin mittakaavoihin, ja silti ne vähentäisivät inhimillistä hätää olennaisesti. Siksi juuri tällaiset rakenteet ansaitsisivat uuden tarkastelun.
Työpajoja pitäisi tukea konkreettisesti entistä vahvemmin. Jos työpajat voisivat tehdä joustavasti erilaisia sopimuksia nuorten kanssa, eikä jokainen ratkaisu johtaisi etuuksien menetyksen uhkaan, yhä useampi nuori uskaltaisi lähteä mukaan. Kun nuori saa turvallisessa ympäristössä tilaisuuden opetella työelämätaitoja, rakentaa päivärytmiä ja kokeilla erilaisia aloja, säästetään pitkällä aikavälillä sekä inhimillistä kärsimystä että kustannuksia.
Samalla olisi tärkeää huolehtia siitä, että järjestelmä tukee työntekoa eikä vahingossa rankaise siitä. Viime vuosina käyttöön tulleet rajat ja ehdot ovat tehneet osa-aikatyön ja pienten kokeilujen tekemisestä epävarmaa. Silti monen nuoren työura alkaa juuri pienistä askelista. Olisi mahdollista rakentaa malli, jossa kaikki työ, osa-aikainenkin, kerryttää jotakin oikeutta tai etuutta selkeällä ja johdonmukaisella tavalla, mikä synnyttäisi tunteen, että pienikin työ kannattaa aina. Silloin kukaan ei joudu valitsemaan joko toimeentulon tai kuntoutumisen välillä, vaan näitä olisi mahdollista yhdistää joustavammin. Pienituloiselle tärkeää on tulojen ennakoitavuus ja turvallinen olo sen suhteen, ettei toimeentuloa voida kutistaa tai katkaista yhtäkkisesti niin monesta erilaisesta syystä.
Mitä tapahtuisi, jos nämä muutokset toteutettaisiin?
Nuorten arki helpottuisi nopeasti. Etsivän nuorisotyön työntekijän ei tarvitsisi käyttää suurinta osaa ajastaan sanktioiden väistelyn ja järjestelmän kiertämisen suunnitteluun, vaan hän voisi keskittyä siihen, missä on parhaimmillaan: nuoren rinnalla kulkemiseen, luottamuksen rakentamiseen ja mahdollisuuksien etsimiseen.
Nuoren ei tarvitsisi enää valita toimeentulon ja kuntoutumisen välillä. Hän voisi ottaa vastaan työkokeilupaikan, pajajakson, lyhyen työsuhteen tai keikkatöitä ilman pelkoa siitä, että tukipohja romahtaa. Nuorten työllistymissetelin kaltaiset instrumentit voitaisiin kytkeä ohjattuihin tukityöllistymisen paikkoihin, joissa nuori saa sekä työkokemusta että tukea. Myös työllisyyspalveluiden ja etsivän nuorisotyön yhteinen arvio vahvistuisi, kun säännöt ja käytännöt olisivat selkeämmät.
Ennen kaikkea moni nuori näkisi konkreettisesti, että järjestelmä ei ole häntä vastaan, vaan hänen puolellaan. Kun työntekoa ei pelätä, pienikin askel oikeaan suuntaan kantaa pidemmälle. Ja kun taataan pieniäkin työllistymisen mahdollisuuksia ilman sanktioita myös niille nuorille, jotka yrittävät pienin voimin edetä, samalla vahvistuu koko järjestelmän uskottavuus, myös niiden silmissä, jotka ovat töissä täysaikaisesti ja kantavat vastuuta arjestaan.
Koordinaattorien viesti on selvä: tilanne on vakava, mutta suunta on mahdollista kääntää! Työkaluja on olemassa, hyviä käytäntöjä on jo kehitetty, ja nuorisotyö on osoittanut, että se pystyy muuttamaan elämänkulkuja. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa ja kykyä kuunnella niitä, jotka näkevät nuorten tilanteen lähietäisyydeltä.
Taustalla kulkee koko ajan sama ydinsanoma. Nämä ovat kovia aikoja nuorille, jotka ovat vailla työtä, mutta jokainen kohdattu nuori on mahdollinen tulevaisuuden seminaarivieras – se, joka vuosien päästä nyökkää etsivälle huikaten “onneksi joku piti minusta silloin kiinni.”
Wilma Isoranta, korkeakouluharjoittelija
Artikkelin kirjoittamisessa on hyödynnetty apuna tekoälyä.