STM:n ehdotus kuntouttavan työtoiminnan korvaamisesta pudottaa ihmisiä tuen piiristä ja kaventaa palveluita
Suomalainen työpajakenttä on rakentanut vuosikymmenten ajan ainutlaatuista mallia, jossa heikossa työmarkkina-asemassa olevat kiinnittyvät yhteiskuntaan merkityksellisen tekemisen, yksilöllisen valmennuksen ja yhteisöllisyyden avulla. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tuore raportti uhkaa murentaa työpajojen kuntouttavan toiminnan perusajatuksen ja sitä tuottavien organisaatioiden toimintaedellytykset. Raportin ehdotus kuntouttavan työtoiminnan lain kumoamisesta ja sen korvaamisesta uudella ”työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palvelulla” vuodesta 2027 alkaen on naamioitu joustavoittamiseksi, mutta paljastuu lähemmässä tarkastelussa turvaverkon purkamiseksi.
STM:n 11.2.2026 julkaisema raportti näyttäytyy suunnitelmana näivettää tarpeisiin vastaavien palvelujen sisältöjä, ajaa alas työpajojen ja muiden välityömarkkinoiden valmennusyhteisöjen kuntouttavaa toimintaa ja köyhdyttää entisestään vaikeassa asemassa olevia asiakkaita.
Työpajatoiminnan ytimessä on sosiaalinen vahvistuminen tekemällä: mielekkäät työtehtävät, monipuoliset oppimisympäristöt ja kokonaisvaltainen valmennus luovat polun kohti osallisuutta, koulutusta ja työtä (ks. Työpajatoiminnan käsikirja. Valmennusta, toiminnallisuutta ja yhteisöllisyyttä, Into 2023). Kuntouttava työtoiminta on ollut yksi työpajojen keskeisimmistä palveluista: vuonna 2024 valmentautujista 24 % (5208 hlöä) oli työpajalla sen puitteissa. Osuus oli jopa 40 % (yli 10 000 hlöä vuosittain) ennen hyvinvointialueuudistusta, jonka valmistelussa kuntouttava työtoiminta jäi pahasti katveeseen ja aiemmat tuottamistavat hajosivat (ks. Nuorten työpajatoiminnan nuorisotilastot (LVV/OKM); Into 2024; Into 2025).
Nyt kuntouttavat toiminnot ovat jälleen murroksessa. Mitä meille jää?
Iskuja palleaan: määrärahasidonnaisuus, subjektiivisen oikeuden menetys, kulukorvauksen poisto
Työryhmän esitys on suoraviivainen: laki kuntouttavasta työtoiminnasta ja sen tueksi kehitetyt rakenteet romutettaisiin. Tilalle tulisi sosiaalihuoltolakiin kirjattava uusi palvelu, jolle ehdotetaan nimeä työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tuki. Sen järjestämisvastuu olisi hyvinvointialueilla – mutta toisin kuin kuntouttavaa työtoimintaa, hyvinvointialueita ei kuitenkaan varsinaisesti velvoitettaisi järjestämään uutta palvelua sitä tarvitseville, eikä siihen kohdennettaisi lainkaan erillisrahoitusta.
Uusi palvelu olisi määrärahasidonnainen: alueet järjestäisivät sitä omien strategisten tavoitteidensa ja harkintansa puitteissa sen mukaan, miten kunkin yleiskatteellinen rahoitus siihen taipuisi.
Samalla kansalaiselta poistuisi subjektiivinen oikeus saada aktivoivaa palvelua silloin, kun sille on todettu tarve. Uudistus iskisi rajusti myös kuntoutujan kukkaroon ja osallistumisen taloudellisiin kannustimiin. Uutta palvelua ei enää määriteltäisi työttömyysturvalain mukaiseksi työllistymistä edistäväksi palveluksi, ja asiakkailta poistuisi näin oikeus verottomaan 9 euron päivittäiseen kulukorvaukseen.
Työryhmä myöntää raportissa, että juuri kulukorvauksen poisto on keskeinen keino miljoonasäästöjen saavuttamiseksi. Monelle tämä pieni summa, noin 110–180 euroa kuukaudessa, on kuitenkin ollut elintärkeä lisä perustoimeentuloon. Säästöt muutoksessa otetaan jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevien elämisen edellytyksistä.
Näivettäminen on itseään ruokkiva kierre
Keskeistä uudessa palvelussa olisi sosiaalihuollollinen yksilötyö, jonka ohella hyödynnettäisiin myös erilaisia ryhmä- ja yksilömuotoisia toimintoja. Sisällöistä tai toteutustavoista raportti ei mainitse varsinaisesti muuta kuin sen, miten niiden lähtökohtainen joustavuus mahdollistaisi hyvinvointialueiden kustannussäästöt kuntouttavaa työtoimintaa paremmin.
Selväksi tulee kuitenkin, että uuden palvelun yhteydet työelämään olisivat nykyistä heikommat. Kaiken ”työpaikoilla tapahtuvaan toimintaan kytkeytyvän” nimittäin nähdään nyt kuuluvan yksin työvoimaviranomaisten työsarkaan, kun taas sosiaalihuolto uusine palveluineen keskittyy yhä rajatummin yksilöiden tukemiseen erityisten sosiaalisten ja terveydellisten haasteiden hetkillä. Tämä tulee lisäämään palvelujärjestelmästä putoamista. Ihmisten tarpeet kun eivät noudata hallinnonalojen keinotekoisia ja siiloutuneita vastuurajoja.
Uuteen työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palveluun osallistuminen perustuisi jatkossa kokonaan vapaaehtoisuuteen, asiakkaan omaan toiveeseen sekä siihen, että hyvinvointialueella sattuu olemaan mahdollisuus tarjota tätä palvelua kyseisellä hetkellä.
On helppoa matematiikkaa ennakoida, mitä uudistuksesta seuraisi.
- Hyvinvointialueiden määrärahat tulevat olemaan jatkossakin koetuksella. Jos alueiden on lakia noudattaen mahdollista rajoittaa jonkin palvelun tarjoamista – kuten suunniteltua toimintakyvyn ja osallisuuden tukea – näin tullaan kyllä toimimaan.
- Kun toiminnan perusrahoitusta muutenkin poljetaan, tarkoittaa se väkisin säästöjä ammattitaitoisista työntekijöistä ja monipuolisia mahdollisuuksia tarjoavista toimintaympäristöistä. On vaikea nähdä, että sisällöistä saataisiin näin kovinkaan mukaansa tempaavia tai aidosti eteenpäin vieviä.
- Kun samalla toiminnan rakenteelliset yhteydet työelämään ja koulutukseen on katkottu, tulee uudesta palvelusta luonteeltaan helposti umpikuja tai säilö. Osallistujalle ei aukea voimavarojen vahvistuessakaan palvelusta polkuja eteenpäin, ja käänteentekevien muutosten aikaansaamisen todennäköisyydet jäävät pieniksi.
- Heikon palvelun ja hukkaan heitetyn ajan maine kiirii – negatiivinen leima on äkkiä pultattu kansallisella mielikuvatasolla syvään. Yhä harvempi hakeutuisi toimintaan ja kysynnän heiketessä näyttäisi sen tarve vähenevän jatkuvasti. Kuihtumisen kierteessä hyvinvointialue budjetoisi siihen entistä niukemmin.
- Lopputuloksena yhä kasvava joukko haavoittuvassa asemassa olevia jäisi vaille tarvitsemaansa tukea ja tarpeisiinsa vastaavaa palvelua. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaisi edelleen ja syrjäytyminen lisääntyisi. Ihmisten tilanteet eivät muutu helpommiksi sillä, että heille ei ole tarjolla apua. Yhteiskunnan lasku kasvaisi.
- Tarpeettomaksi käyneen palvelun supistuessa työttömäksi jää joukko kuntoutuksen ja valmennuksen ammattilaisia. Osa kuntouttavia palveluita tuottaneista organisaatioista joutuisi lopettamaan kokonaan toimintansa ja niiden haavoittuvassa asemassa oleville tarjoamat mahdollisuudet menetettäisiin.
Toimintakykyä tai osallisuutta ei voi temuttaa
Työryhmän visio näyttää etääntyneen käytännön todellisuudesta: siinä oletetaan, että sosiaalihuollon palvelut voisivat vahvistua purkamalla juuri ne vuosien saatossa kehitetyt rakenteet, jotka tekevät toiminnasta osallistujille merkityksellistä.
Raportti puhuu resurssien vapautumisesta, kun ”säännönmukaisen palvelun hallinnoinnista, työpajoista ja muista resursseja sitovista sisällöistä” luovutaan. Ehdotettu ”kevyempi ja joustavampi” palvelu voi toki paperilla näyttää modernilta, mutta työpajojen arkeen suhteutettuna se tarkoittaisi paluuta aikoihin ennen tavoitteellista ja osaamista kasvattavaa valmennusta ja kuntoutusta.
Raportti paljastaa, ettei sosiaalisen vahvistamisen kenttää ja sen merkitystä tunnisteta. Toimintakyvyn ja osallisuuden tuen – kutsuttiin sitä millä nimellä tahansa – vaikuttavuus perustuu nimenomaan mielekkäisiin tehtäviin, yhteisöllisyyden mahdollistaviin tiloihin, tarkoituksenmukaisten työvälineiden ja materiaalien äärelle pääsemiseen sekä ammattitaitoiseen valmennushenkilöstöön. Työpajapedagogiikan ydin on kokemus merkityksellisyydestä ja osaamisesta. Se vaarantuu, jos oikea tekeminen ja kytkös työelämään pudotetaan kokonaan pois.
STM:n raportista paistaa ensisijaisesti halu siirtyä halvempaan malliin, jossa tilalle tarjotaan sosiaaliohjausta, päivätoimintaa ja keskustelukerhoja. Se tarkoittaisi hyvästejä itsetunnon ja osaamisen rakentamisen toiminnallisille välineille ja työelämäyhteydelle – hyvästejä minäpystyvyyden, opiskelu- ja työelämätaitojen sekä tulevaisuususkon vahvistumiselle kuntouttavassa toiminnassa.
Jos toimintakykyä, osaamista ja osallisuutta nyt aidosti vahvistavat rakenteet ehdotuksen mukaisesti puretaan ja moni toimija joutuu lyömään lapun luukulle, menetämme korvaamattoman osan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Kun toimiva turvaverkko palveluineen revitään säästöjen toivossa auki, yhä useampi ihminen putoaa yhteiskunnan halkeamiin ilman keinoja tai tukea nousta sieltä ylös.
