Ajankohtaista
-
TPY:n hallitus aloitti työskentelyn
Julkaistu:Valtakunnallisen työpajayhdistyksen hallitus aloitti työskentelynsä tällä viikolla. Hallituksen puheenjohtajana aloitti syyskokouksessa marraskuussa valittu kansanedustaja (sd.) Riitta Mäkinen. Varapuheenjohtajaksi hallitus valitsi toiminnanjohtaja Samuel Juntusen Tornion Työvoimalasäätiöstä. Juntunen on toiminut varapuheenjohtajana myös edellisellä kaudella. Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat lisäksi kehitysjohtaja Miika Keijonen Invalidisäätiöstä Helsingistä, toiminnanjohtaja Kimmo Kumlander Silta-Valmennusyhdistyksestä Tampereelta, kehittämisasiantuntija Jorma Nieminen Jyväskylän nuorisopalveluista, työ- ja yksilövalmentaja Ilkka … Jatkuu
-
Oppivelvollisuuden laajentaminen – keitä varten uudistusta tehdään?
Julkaistu:Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa keskeisenä tavoitteena on, että koulutus ja osaamistaso nousevat kaikilla koulutusasteilla, oppimiserot kaventuvat ja koulutuksellinen tasa-arvo lisääntyy. Hallitusohjelmassa on linjattu, että jokainen peruskoulun päättävä suorittaa toisen asteen koulutuksen. Näin ollen oppivelvollisuuden laajentamisessa on tarkoitus korottaa oppivelvollisuusikä 18 ikävuoteen. Tavoitteena on kehittää toisen asteen valmistavia koulutuksia ja nivelvaiheen ohjausta. Oppivelvollisuuden laajentaminen edellyttää linjauksen mukaan toisen asteen maksuttomuutta.
Lue uutinen ”Oppivelvollisuuden laajentaminen – keitä varten uudistusta tehdään?”
-
Kuntien roolin vahvistaminen työllisyyspalveluiden järjestäjänä tarkoituksenmukaista
Julkaistu:TPY kommentoi työ- ja elinkeinoministeriölle työllisyyden kuntakokeiluihin liittyvää hallituksen esitystä. TPY katsoo, että kuntien roolin vahvistaminen työllisyyspalveluiden järjestäjänä on tarkoituksenmukaista. Kuntien vahvuuksia ovat sote-, koulutus- ja työllisyyspalvelujen integrointi, palveluprosessin koordinointi ja lähipalvelut sekä paikallisten työnantajien tuntemus. TPY nostaa esille, että välityömarkkinoiden roolia osana kuntakokeiluja on vahvistettava. Myös Ohjaamojen roolia tulee selkiyttää. TPY katsoo, että työnantaja- … Jatkuu
Lue uutinen ”Kuntien roolin vahvistaminen työllisyyspalveluiden järjestäjänä tarkoituksenmukaista”
-
Yhdessä vituttaa vähemmän
Julkaistu:Yksinäisyys ilmiönä on etsivässä nuorisotyössä valitettavasti hyvinkin tuttu. Toimin itse etsivänä nuorisotyöntekijänä Helsingin NMKY:ssä ja omissa arkihavainnoissa sekä keskusteluissa kollegoiden kanssa yksinäisyys näyttelee isoa roolia nuorten tilanteissa. Jos ei ole ketään kaveria, jolta pyytää apua tai ketään kenen kanssa jakaa vastoinkäymisiä, on vaikea ponnistaa eteenpäin.
-
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli
Julkaistu:On joulukuu ja Rovaniemellä on sentään lunta maassa, toisin kuin Oulun eteläpuolisella Suomella. Lumi ja kauppojen jouluvalot valaisevat maisemaa, mutta eivät apeaa etsivän nuorisotyöntekijän mieltä. Toiset odottavat joulua, etsivä nuorisotyöntekijä vastausta nuorelta. Pian saapuu yksiselitteisen lyhyt viesti, jossa itsetuhoisuuteen apua kaivannut nuori kertoo, että hänet käännytettiin päivystyksestä kotiin. Samaan aikaan kaupan radiosta soi: ”Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa”. Mutta kun ei saa. Tunnelma on epätodellinen.
-
Tarvelähtöinen lähestymistapa ratkaisuksi työllisyysasteen nostoon
Julkaistu:Kuva: Kaks´ Kättä työpaja (Seinäjoki) Työllisyyspoliittiset valinnat ovat puhuttaneet paljon viime viikkoina Sanna Marinin hallituksen etsiessä kuumeisesti purevia työllisyystoimia. Välityömarkkinoilla toimivien järjestöjen, säätiöiden ja työpajojen ratkaisuna työllisyysasteen nostoon on tarvelähtöinen työllisyyspolitiikka. Tuoreessa julkaisussa viitoitetaan tarvelähtöisen työllisyyspolitiikan perusteet. TPY on ollut mukana yhdessä muiden välityömarkkinatoimijoiden kanssa tuottamassa julkaisua. Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien ja osatyökykyisten työllistymisen lähtökohdaksi … Jatkuu
Lue uutinen ”Tarvelähtöinen lähestymistapa ratkaisuksi työllisyysasteen nostoon”
